Kallio
Tuulessa taipuvat heinät,
vieressä kerrostalo, ihoni kananlihalla.
Ylitse lentää lentokone,
taustalla autojen pauhu.
Auringon lämmittämä kallio paljaiden jalkojen alla.
Kuka tästä on kävellyt, kuinka monen lähiöläisen tarinan tämä harmaa kivi tuntee?
Ovatko nämä kalliot, muinaisranta, lähiön sydän?
Vai keuhkot?
Vai onko tämä harmaa kivimassa sittenkin lähiön muisti?
Lokeroituuko näihin kiviin tuhansien askeleiden merkitys?
Muistavatko nämä tuuleen huudetut riidat,
Toisen selälle kuiskatut sanat rakkaudesta,
koiran kutsuhuudon,
ystävyyksien syntymisen ja niiden päättymisen?
Asuuko muisti kalliossa, vai puissa vai talveksi pois lakastuvissa heinissä?
Tottuuko tien ääniin?
Muistaako kallio ajan ennen kerrostaloja, ennen autoja?
Sen ajan kun lokit huusivat taivaalla ja metsä humisi.
Ehkä ketut istuivat juuri tässä.
Katsomassa miten aurinko leikkii puiden välissä.
Onko kallio nyt onnellisempi kun seurattavaa on enemmän?
Askelia laskettavana.
Koiranpissaa valumassa pinnalta.
Nuoriso kuumentamassa pieniä palasia siitä nuotioilla.
Onko kallio nyt valppaampi?
Joutuiko se ensin opettelemaan ihmisten kielen?
Tunnustelemaan miltä halaus tuntuu ytimessä.
Miltä stressin painama askel kuulostaa.
Opettelemaan, että vieressä asuu betoniseiniä, joista äänet sinkoavat takaisin,
jääden kaikuna värisyttämään pintaa.
Voiko kallio nukkua?
voiko muisti nukkua?
Voiko se unohtaa?
Saako se unohtaa?
-Annuska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti