”Olen pyrkinyt pitämään huomion kehossa, liikkeessä ja siinä jatkuvassa muuntuvassa vuoropuhelussa, jota tapahtuu oman olemisen ja maailman välillä. Aistien kautta välittynyt tieto tästä hetkestä on läsnä ja vaikuttaa ajattelussani, valinnoissani suhteessa itseeni ja siihen kuinka kohtaan toisia ja kaikkea ympärilläni tapahtuvaa. Ehkä pyrin myös todistelemaan (itselleni?) taiteen ja tanssin merkitystä ja kokeilemaan sekä kokemaan mitä kaikkea juuri nykytanssin keinoin aukeaa ja mahdollistuu lähiöympäristöissä?” Omat muistiinpanot 2022-23
photo: Vera Karhu
Ajoittain niputan omassa ajattelussani kaikki tanssin tapahtumiset termin ympäristötanssi alle. Eikö kaikki tanssi kuitenkin tapahdu jossakin ympäristössä? Minne tahansa menemmekin tai missä tahansa olemmekin, olemme jossakin ympäristössä. Usein myös kuljetamme mukanamme erilaisia keho-ja liikemuistiimme tallentuneita rutiineja, sääntöjä, ajattelua, vaikutuksia ja muistoja eri ympäristöistä. Näin laajemmin katsottuna länsimaisen taidetanssin harjoitussali sekä näyttämö ovat yhdenlaisia ympäristöjä tanssille monista muista mahdollisista ympäristöistä. Edellä mainitut paikat saattavat kuitenkin monelle olla juuri niitä tutuimpia ympäristöjä nykytanssiin liittyen. Niin ikään tanssitunti, tanssityöpaja tai esitys ovat todennäköisesti niitä tavanomaisimpia tai tutuimpia tekemisen käytäntöjä, joissa kohdata nykytanssia niin liikkujana kuin yleisönä. On paljon muitakin ympäristöjä tai tekemisen tapoja ja konteksteja. Mitä tapahtuu kun nykytanssi ja tanssitaiteilija siirtyvät tutuista ympäristöistä muihin, ehkä vähän tuntemattomampiin ympäristöihin tai tilanteisiin? Olen pohtinut näitä kysymyksiä niin yksin kuin monien mahtavien yhteistyökumppaneiden kanssa muun muassa pitkäkestoisten projektien Joku kohta tanssii (2001-2010), Joku kohta tanssi, välittämisestä 2011-2016 ja Vaelluksia lähiöissä 2017-2023 parissa sekä muissakin projekteissa.
Kahdessa viime aikaisessa Vaelluksia lähiöissä-projektiin liittyvässä kirjoituksessa olen pyrkinyt avaamaan työskentelyn lähtökohtia ja ajatuksia sekä kertomaan Häivähdyksiä muusta-sooloprosesseista. Tässä kirjoituksessa pohdin ympäristötanssia Itä-Helsingissä toteutuneista tanssipajoista ammentaen.
Ympäristö ja tanssi - ympäristötanssia ja tanssiympäristöjä
Välillä mietin, että miksi juuri ympäristötanssi?
Minua kiinnostaa lähiympäristöt ja arki, myös se miten taide voi soljua arkeen ja osaksi arjen kokemista sekä ajattelua. Ajattelen ympäristötanssin tarjoavan mahdollisuuksia itselle huomata sen lisäksi, mitä olen tottunut arjessani ja ympäristössäni näkemään, kokemaan, ajattelemaan sekä huomaamaan myös kaikkea sellaista, joka minulta on jäänyt tai jää usein huomaamatta. Erilaiset kokemukset tutkivan ja kokeilevan liikkeen sekä improvisaation äärellä tuovat esiin vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, toisia tasoja ja kerroksia, syventävät…
Arki ja kokemukset voivat myös tulla jaetuiksi ja osaksi kollektiivista kaupunkielämää, sitä kaikkea josta inspiroidumme tai informoidumme. Ajoittaiset irrottautumiset digilaitteista ja tuotetuista narratiiveista voivat myös olla tarpeen: mitä tässä hetkessä nyt on tai tapahtuu - olenko huomannut että?
Vaelluksia lähiöissä-pajoissa työskennellään liikkeeseen ja luovaan prosessiin sukeltamisen kanssa enemmän kuin teosten synnyttämisen kanssa. Toisaalta ympäristötanssipajat voivat vahvistaa kokemusta siitä, että jokainen hetki itsessään on jo teos, jonka tapahtumisessa ja kokemisessa on itse osallinen.
Miltä tuntuu syventyä hetkeksi ympäristöön, jossa juuri olen, monikerroksisena tanssiteoksena, joka koreografioituu tässä ja nyt -hetkessä? Tai mitä, jos tämä hetki on kuin runo, jota aistini, liikkumiseni ja eletty elämäni (auki) kirjoittavat kokemukseeni juuri nyt ja nyt ja nyt?
Runoilija Kristiina Wallin kirjoittaa: "Kehollinen havainto ajasta ja paikasta, esimerkiksi kaupungista, muuttuu runoksi prosessissa, jossa ei ole mitään mystistä, mutta jota ei voi selittää. Tiedän ainoastaan, että sen perustana on avoimena oleminen, suojauksista luopuminen ja vastaanottaminen aistien ja liikkeen kautta.”
Ulkoympäristö on tilana toisenlainen peili kuin salin seinät tai peilit. Meistä itsestämme usein ”heijastuu” tai tulee eri asioita esille itsellemme ulkona ollessamme. Myös ympäristön äänet ovat musiikkina toisenlaista. Ääniä ei voi sulkea tai sammuttaa, vaikka ne voivat jäädä huomaamatta. Impulsseja ja informaatiota on niin paljon, että jotain, siis suurin osa, suodattuu pois koko ajan.
Ympäristötanssipajoissa ehdotettujen harjoitteiden tai tehtävien tavoitteena on kirkastaa moniaistisuuden sekä kokemuksellisuuden merkitystä liikkumisen, luovuuden ja ajattelun osana. Ympäristötanssipajat tarjoavat raamin maistella ja pohtia omaa jatkuvasti muovautuvaa vuoropuhelua itsen ja ympäröivän maailman kanssa. Luova liike ja kirjoittaminen voivat olla väyliä tutustua niin itseen kuin ympäristöön, myös siihen miten olen, tunnen, liikun tai huomaan asioita eri paikoissa. Liikkeessä olemisen kautta voi myös avautua kokemus omasta liikkeestä ja tanssista tapana dokumentoida tapahtuvaa. Samaan aikaan keskiöön voi nousta kuinka kehollisina, jatkuvassa liikkeessä olevina olentoina, olemme elävä ja muuntautuva dokumentti jo itsessään. Kuinka sitten luen jo olleiden tapahtumien ja tässä hetkessä tapahtuvien jälkiä ja dokumentaarisuutta itsessäni, miten ne ruokkivat kokemuksiani sekä ajatteluani tässä hetkessä? Voinko valita mitä tästä hetkestä otan tai ”kiinnittyy” mukaani?
Pajoissa kukin voi tulkita sekä työstää ehdotettuja tehtäviä omalla tavallaan sekä omista liikkeellisistä, kehollisista ja muista lähtökohdista käsin. Myös osallistujat osallistumisellaan kannattelevat pajaa ja luovat osansa turvallisuuden, luovan tunnelman ja liikkeellisten kokeilujen tuottamisessa. Pyrin pajan alussa kertomaan tiettyjä asioita, avaamaan lähtökohtia ja kertomaan omasta fasilitoija-positiostani. Puhun myös ympäristöstä tilana, jonka jaamme toisten ihmisten ja kaikkien muidenkin kanssa. Pajalaiset voivat keskittyä työskentelemään ja minä, fasilitoijan roolissani, seuraan kokonaistilannetta. Voin jutella paikalle osuneiden ei-osallistuvien ihmisten kanssa ja kertoa ympäristötanssipajoista sekä Vaelluksia lähiöissä-projektista.
Valmistelen ympäristötanssipajat etukäteen. Käyn kiertämässä alueen ja valitsemassa työskentelypaikan/paikat. Joskus listaan muistikirjaan eri paikkavaihtoehtoja. Yleensä kokeilen jo olemassa olevaa harjoitetta tai kehittelen sellaisen harjoitteen, jonka paikassa oleminen ja liikkuminen siinä hetkessä synnyttää. Kirjoitan harjoitteen ylös sekä lauseita ja avainsanoja, jotka liittyvät tunnelmaan tai mitä paikasta tulee mieleen, vaihtoehtojakin. Jatkan matkaa. Kerään listalle kolme-neljä harjoitetta, avainsanoineen ja lauseineen. Pajoissa osallistujille ehdottamani harjoitteet ja tehtävän annot toimivat raamina, joiden sisällä on aikaa ja tilaa kokea, kokeilla kuinka ehdotukset muokkautuvat itselle siihen kohtaan ja hetkeen sopiviksi.
Ajan antaminen itselle ja luovaan harhailuun/hortoiluun sekä kokemusten tunnusteluun ovat tärkeitä suhteessa oman ajatteluun, luovuuteen ja sen jakamiseen. Koen epävarmuudella ja ei-tietämisellä olevan Vaelluksia lähiöissä-projektissa myös oma paikkansa. En voi fasilitoijanakaan koskaan tietää kaikesta, enkä olla varma. Kirjailija, historioitsija ja aktivisti Rebecca Solnit puhuu ei-tietämisestä esseessään kirjailija Virginia Woolfista: ”Osa Woolfin neroutta on nähdäkseni tuo negatiivinen kyky, se ettei hänellä ole aavistustakaan. Kuulin kerran eräästä havaijilaisesta kasvitieteilijästä, jolla oli taito löytää uusia lajeja eksymällä viidakkoon, ylittämällä tietonsa ja taitonsa rajat, valitsemalla todellisuuden suunnitelman sijaan.”
Koen pajoissa aina olevan seikkailullinen ulottuvuus.
Ympäristötanssipajoissa huomio on enemmän soolotyöskentelyssä. Usein käy niin, että samaan aikaan kun ”herkistymme lukemaan” itseämme liikkeessä, alamme tiedostaa muita liikkujia ympärillämme ja sitä mitä eri hetkinä tapahtuu. Ajattelen ympäristötanssipajoja luovan liikkeen ja tanssin ryhmäpraktiikkana, joka tarjoaa jokaiselle jaetun tilan ja raamin seikkailla improvisaation, tuntemattoman ja ei-tietämisen alueilla. Toivon ympäristötanssipajojen myös tarjoavan erilaisia kiepsautuksia moninaisten suhteiden tai suhteisuuksien kokemisen ja tunnistamisten äärelle. Taide, liike ja leikki ovat joskus juuri niitä käynnistäjiä, ylläpitäjiä ja välittäjiä ymmärtämisen, ei-ymmärtämisen, tietämisen tai ei-tietämisen jatkuvissa pyörteissä. Niin ikään pajat voivat olla eri taustoista, ja tarpeistakin, tuleville ihmisille avoimia taiteellisia praktiikoita, jotka käynnistävät, ylläpitävät, edesauttavat erilaisia luovia prosesseja tai ovat juuri se kaivattu uppoutumispaikka.
”Kirkastettuja moniaistisesti havaittuja hetkellisyyksiä, joita liike kuljettaa. Vaihtoehtojen, toisin kokemisen, näkemisen, tulkitsemisen potentiaali on aina läsnä.” (Muistiinpanot, kesä 2023)
Osalle osallistujista pajat liittyvät luovaan tanssiin tai ympäristösuhteen vahvistamiseen, osalle ehkä enemmän improvisaatioon ja tuntemattomaan sukeltamiseen. Osa haluaa syventyä asuinalueeseensa, tutkia kaupunkiympäristöä kokemuksellisesti tai kokeilla jotain uutta. Osa voi tulla enemmän kuntoilua ja liikuntaa ajatellen tai koska liikkuvat ulkona mieluummin ryhmässä kuin yksin. Eräs osallistuja sanoi pajojen olevan hänelle mukava ja ainutlaatuinen tapa ulkoilla.
Pajoihin osallistuminen ei vaadi osallistujilta aiempaa kokemusta tanssista tai improvisaatiosta. Pajoja tiedottaessa on mainittu ne kerrat, jolloin pajojen paikat ja reitit on ollut mahdollista suunnitella kulkemisen osalta esteettömiksi ja pyydetty yhteydenottoa etukäteen.
Olen alkanut muokata pajojen rakenteita sekä sisältöjä esim. kokeilemalla pitkäkestoisempaa tai vaeltavaa fokusta yms. Osassa pajoista mukana on ollut luova kirjoittaminen. Vaeltavien ympäristötanssipajojen lisäksi Hidas tanssi-kokeilut ovat olleet yksi toistuva työskentelykonsepti. Hidas tanssi-pajoissa olen fasilitoinut noin 15 min kestävän liikkeellisen lämmittely-virittelyn, jonka jälkeen itse kukin on työskennellyt omillaan noin tunnin ajan. Jokainen on voinut tanssia ja liikkua omalla tavallaan hitaasti tai nopeastikin (mikä ikinä onkaan oma kokemus hitaasta tai nopeasta) ympäristön äänistä ja muusta vaikuttuen tai vaihtoehtoisesti omista kuulokkeista haluamaansa musiikkia kuunnellen haluamansa kestoisen ajan. Hyvin harvoin osallistujat kuuntelevat musiikkia kuulokkeistaan, mutta olen jättänyt kuulokkeista kuunneltava musiikin vaihtoehdoksi. Hidas tanssi-pajan lopussa olemme tulleet yhteen ja halukkaat ovat jakaneet jotain omista kokemuksistaan.
Vuodenajat, sää, paikka ja kellonaika muun muassa ovat vaikuttaneet pajoihin. Lumitanssikokeilut kannustivat oman tanssin ja liikkeen luovaan tutkimiseen sekä improvisaatioon talvisessa metsässä. Meri-Rastilassa pajojen reitit ja paikat valikoituivat siten, että veden äärellä työskentely mahdollistui. Matokallion alueen pajoissa tuotiin esille alueen uhanalaisuus rakentamis-suunnitelmien, jotka onneksi peruuntuivat, takia.
On paikkoja ja harjoitteita, joista pidän itse paljon ja tykkään palata niihin tai kokeilla niitä eri paikoissa. On harjoitteita, jotka eri paikoissa tuntuvat täysin erilaisilta tai ne muuttuvat ihan toisiksi. On paljon harjoitteita, jotka ovat syntyneet ja muokkautuvat paikka-ja tilannelähtöisesti tässä ja nyt-hetkessä. Aina on myös se hetki, toiset ihmiset, sää ja paikka, maailman tilanne, jotka vaikuttavat. Mitä olen sinä päivänä lukenut tai tehnyt. Myös se vaikuttaa, ovatko osallistujat ensikertalaisia vai usean kerran mukana olleita.
On myös paikkoja, jotka muistuttavat joitain toisia paikkoja tai on puu, pensas, kivi, joka tuo mieleen jonkun toisen puun, pensaan, kiven jossain muualla jonakin toisena ajankohtana. On muistoja sekä kokemuksia, jotka putkahtavat yllättäen tai valitusti. On yksityiskohtia, värejä, muutoksia, joita ei ole huomannut, mutta, joita yhtenä päivänä tai hetkenä hämmästeleekin. On paikkoja ja kohtia, jotka tuntuvat toisilta kun hidastaa. On paikkoja, joihin haluaa palata takaisin tai joita, ehkä huomaamattomastikin etsii, aina uusista paikoista. On nostalgiaa, on naurua, on muutoksia, on ihastumisia, ystävystymisiä, kiinnittymisen tai irti päästämisen ajatuksia. On vuodenaikoja, minuutteja, kuukausia, on liikettä, on liukastumisia ja kiroilua, tuulen hurjistamia sateenvarjoja, holhoavia lokkeja, selän takaa singahtavia skuutteja, hiljaisia sekä äänekkäitä lintuja, koiria, lapsia, aikuisia, laitteita ja kulkuneuvoja.
Sosiologi Kim Kullman on kirjoittanut lasten ystävystymisestä kaupungin kanssa koulumatkoillaan. Kullmanin tekstiä lukiessa mietin, että oman arjen lähiympäristön kanssa ystävystyminen voisi sopia kaiken ikäisille ihmisille.
Minkälaista on ystävystyä kaupungin tai asuinympäristönsä kanssa? Ehkä ystävyys lähiympäristön kanssa voisi rikastaa tai syventää suhteita laajemmin lähialueisiin ja ympäristöön? Ehkä se avaa tai avaisi monenlaisia suuntia ja merkityksiä ympäristön hyvinvoinnin huomioimiseen sekä ajatteluun omassa arjessa. Ystävystyminen, kiintymys tai lumoutuminen suhteessa lähiympäristöön voi tarjota merkittävän kokemuksellisen lisäkerroksen arkeen ja arjen vuoropuheluihin. Ehkä pajat tarjoavat mahdollisuuden tunnistaa jo olemassa olevan ystävyyden asuinalueeseen ja kaikkea mitä tästä kokee välittyvän.
Ympäristöstä, kokeilevasta ja kokemuksellisesta liikkeestä ammentava tanssi voi myös toimia muistuttajana laajemmista kokonaisuuksista tai osallisuuksista. Voiko, tai pystynkö ihmisenä irrottautumaan sellaisesta hyötysuhde-ajattelusta, että ympäristö (puut, kasvit, eliöt, eloton) olisi olemassa vain minun hyvinvointiani tai viihtymistä varten. Ympäristö ei voi olla pelkkä tausta, jota vasten elämäni piirtyy ja josta jollakin tavalla olisin osaton, irrallinen tai ilman vastuuta valinnoistani. On mahdoton ajatus, että voisin elää arkeani vaikuttamatta tai vaikuttumatta mitenkään siitä minkälaisissa ympäristöissä olen ja liikun. Ympäristötanssipajat voivat herättää tunnistamaan omia kokemuksia tai ajattelu-ja käytösmalleja. Olenko tietoinen lähiympäristöön tai ekosysteemiin liittyvistä muutoksista lokaali-tai globaalitasolla tai siitä miten omat valintani kytkeytyvät laajempiin kokonaisuuksiin kuten lajikatoon ja ilmaston lämpenemiseen? Pystynkö tarvittaessa muuttamaan käytöstäni, ajatteluani tai vaikuttamaan asioiden kulkuun?
Saamme sanoista tanssi, liike ja ympäristö usein myös enemmän irti tai ne ”alkavat elää” jos ja kun puhumme niistä omista kokemuksistamme ammentaen.
Ympäristötanssipajojen loppukeskustelut, toisten kokemusten kuuleminen ja omien sanallistaminen voivat lisätä pohdiskelua sekä avata ajatteluamme. Miten sanat pysähtyminen, hidastaminen tai hiljaisuus asettuvat, vaikuttavat tai tuntuvat minussa ja ajattelussani kun jään hetkeksi paikalleni antaen näiden sanojen "levitä kokemuksen kerroksiin ja tuntua joltakin”.
photo: Riina Hannuksela
Usein sanat toimivat siltoina muistamiseen sekä kokemuksiimme. Ympäristötanssipajat voivat tarjota tilan maistella elettyjä kokemuksiamme kaupungista, lähiympäristöstä ja alueista, joissa viettää aikaa? Mitkä kokemukset tuntuvat itsestä tärkeiltä? Mitä yksityiskohtia, ääniä, paikkoja huomaan lähiympäristössä tai joiden lähellä esimerkiksi hidastan? Mitä tiedostan tai koen omasta liikkeestäni, liikkumisestani sekä siitä kuinka ympäristö mahdollisesti eri hetkinä vaikuttaa liikkumiseeni? Mitä yleensä huomaan ensin katsovani, etsiväni, huomioivani uudessa ympäristössä? Kuinka aistini osallistuvat paikkaan saapumiseen, tai silloin kun siirryn yhdenlaisesta ympäristöstä toiseen. Hidastanko vauhtia, pysähdynkö, katsonko eri suuntiin, taaksepäin? Huomaanko vertailevani paikkaa, jossa juuri olen, johonkin aikaisemmin kokemaani paikkaan?
On kohta, johon oma kännykkä kerran putosi, jossa huomasi hukanneensa avaimen, tai joskus näki siilin, jossa rusakko makoilee heinätupon takana, jossa puun juuret hämmästyttävät, jossa kivet ovat kauniita, jossa ennen oli puita, mutta nyt kerrostaloja, jossa joskus meni pururata ja hiihtolatu, mutta nyt on muuta, josta joskus repi piikkilankaa maasta, josta puuttuu roskiksia, jossa ennen oli penkki, jossa kierteli koiran kanssa, jonka kohdan juoksi pimeässä nopeasti tai kiersi kokonaan, jossa lapset leikkivät, jossa aina on joku, joka sumussa katoaa, joka on pysynyt samana kaikki vuosikymmenet, jonka luona olet joskus itkenyt, jossa näkee usein rottia, joka rakennettiin täyteen, jonka varrella parvekevalot ihastuttavat talvi-iltaisin, jossa tuoksuu syreenit, jossa katuviemäri tulvii, jossa lumi sulaa ensimmäisenä, jonka loputonta suoraa ihmiset kulkevat.
On puu, jonka oksalla roikkuu jonkun avaimet, lumikasoja, joista pilkottaa roskia, hiekkaa, hanskoja, tupakantumppeja, kerrostalo, joka muistuttaa Kieslowskin yhden elokuvan alkua ja jonka kohdalla joskus ajatteli, että jos joku nyt ampuisi tuolta parvekkeelta, jos koira pääsisi irti tai jos tuonne lähtisi juoksemaan, kierimään tai hitaasti tanssimaan, jos tuota kohtaa ei olisi, jos tulisikin tänne kahville joku aamu tai päivä, jos tervehtisikin vastaan tulevia, jos muuttaisikin tänne, tai täältä pois. On kohta, jossa aggressiivinen tyyppi säikäytti ja sanoi sitten sen olleen vitsi, jossa muistat lapsena olleesi, josta joku muu aina puhui, jossa itse mietit vanhaksi tulemista, joka on aina kuin taideteos, jossa syksyn lehden värisevät katulampun oranssissa valossa.
Lähiöissä ja eri asuinalueilla kodeissa ihmisten kanssa asuu myös sellaisia eläimiä, jotka käyvät säännöllisesti ulkoilemassa useamman kerran vuorokaudessa ja jotkut taas satunnaisesti tai tuskin koskaan. Ympäristön vaikutus ulottuu myös ulkoilutettaviin kotieläimiin. Onko lähellä koirapuistoa, sopivia polkuja ja alueita eläinten kanssa ulkoiluun? Kuinka paljon ääniä, hajuja, asfalttia, soraa, ruohikkoa, tilaa, ystävällisyyttä tai kielteisyyttä arjessa ilmenee? Onko viheralueilla ja kaupunkimetsissä asuvat luonnonvaraiset eläimet turvassa, riittääkö niille elintilaa ja elinmahdollisuuksia?
Solnit Rebecca, Woolfin pimeys (2009)-essee, Julkaisussa Solnit, R. Miehet selittävät minulle asioita, käännös Paula Vanhatalo S&S 2019
Wallin, K. (2014). Kaupunki runoissa, runoilija kaupungissa: Subjektiivinen ja poeettinen, runojen puhkoma kertomus siitä, millä tavalla kaupunki on runoissani ja millä tavalla runoilijana olen kaupungissa. Alue ja Ympäristö, 43(2), 62–66. Noudettu osoitteesta https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/64822
Tämä kirjoitus on osa Koneen Säätiön vuosina 2022-23 tukemaa taiteellista työskentelyäni pitkäkestoisessa Vaelluksia lähiöissä-projektissa. Vuonna 2017 käynnistynyt Vaelluksia lähiöissä -projekti syntyi halusta tutkia, löytää, luoda ja kokeilla erilaisia nykytanssin ja taiteellis-liikkeellisten käytäntöjen esille tuomisen ja jakamisen tapoja näyttämökontekstin ja kaupunkikeskustojen ulkopuolella. Projekti osaltaan vahvistaa kaupunginosa-taiteilijuuden käytäntöjä ja nykytanssin sekä ympäristötanssin esille tulemista ja syventämistä Suomessa. Miten nykytanssi/taide tai taiteilija asettuvat lähiöympäristöihin ja enemmän reunoille kuin keskusta-alueille?
Koneen Säätiö on myöntänyt Pia Lindylle henkilökohtaisen työskentelyapurahan vuosiksi 2022-23. Apurahasuunnitelmaan kuului myös Tanssitaiteilijana erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa -teemoista kuten ympäristötanssista, kaupunginosatyöskentelystä ja kaupunginosataiteilijuudesta kirjoittaminen.
Sarja Vaelluksia lähiöissä-projektia pohdiskelevia kirjoituksia ilmestyvät tässä blogissa vuoden 2023 aikana. Tässä linkit sarjan edellisiin kirjoituksiin:
https://tracingsuburbia.blogspot.com/2023/01/vaelluksia-lahioissa-tracing-suburbia.html
https://tracingsuburbia.blogspot.com/2023/09/haivahdyksia-muusta-sooloprosessejatyos.html
