Uppoutumista omakohtaiseen liikkeeseen ja kirjoittamiseen
Olin jo pitkään toivonut voivani mahdollistaa pienelle ryhmälle kiinnostuneita ihmisiä tilan ja ajan oman liikkeen sekä kirjoittamisen parissa työskentelyyn. Toiveeni oli myös olla kanssatekijänä läsnä projektissa, jossa luova prosessi, sen jakaminen, samassa tilassa tekeminen, toisten huomioiminen sekä toisten työskentelylle palautteen antaminen sanan ja liikkeen keinoin, olisi toiminnan ydin.
Miten eri taustoista tulevat ihmiset löytävät oman tilansa pienestä salista ja yhteisen alkuvirittäytymisen jälkeen uppoutuvat kukin oman työskentelynsä pariin? Voiko toisia samassa tilassa työskenteleviä kannatella oman työskentelyn kautta? Luoko luovuus lisää luovuutta ja voiko jaetussa tilassa kokea jonkun oman vahvistuvan juuri sen takia, että samaan aikaan samassa tilassa on muitakin ihmisiä työstämässä omaa juttuaan.
Voiko ajatuksen soolotyöstä pelkästään yksin tehtävänä prosessina työntää sivuun ja pitää yhtenä vaihtoehtona monesta. Mitä apua tai iloa jaetuista prosesseista on tai voisi olla?
Vaelluksia lähiöissä-projektin aikana toteutuva Häivähdyksiä muusta -Sooloprosesseja-työskentely on myös osa pitkäaikaista kiinnostustani prosessikeskeisen liiketyöskentelyn ja oman yksilöllisen luovan praktiikan luomiseen, joita tukevat jakaminen ja keskustelut toisten kanssa. Ajatus on, että kukaan ei luo tai synnytä (ei tarvitse) yksin vaan aina suhteissa ja vuoropuhelussa toisten kanssa. Olen useiden vuosien ajan ollut sivustaseuraajana erilaisissa mentorin tai ohjaavan henkilön rooleissa. Olen päässyt seuraamaan eri ihmisten liikkeen tutkimisia ja presentaatioon johtavia työskentelyprosesseja. Ihmiset ovat olleet kollegoja sekä tanssin tai esitystaiteeen opiskelijoita, muiden alojen ammattilaisia ja eri taustoista tulevia eri ikäisiä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kokemuksellisesta liikkeestä ja nykytanssista.
Olen myös harjoittanut omaa soolopraktiikkaa, joka kolmen vuosikymmenen aikana on koostunut kirjoittamisesta, tutkivasta liikkeestä ja improvisaatiosta sekä työskentelyn jakamisesta ihmisten kanssa. Usein omassa praktiikassa tupsahtaneet ideat ja kokeilut ovat muokkautuneet harjoitteiksi, työskentelytavoiksi, projekti-ideoiksi tai vuoropuheluiksi. Viime aikoina olen miettinyt oman luovan praktiikan merkitystä maailmasta palautumisen mahdollistajana sekä tärkeänä itsetuntemuksen ja reflektion lähteenä. Koen maailmasta palautumisen mahdollisuuden olevan läsnä myös Häivähdyksiä muusta-työskentelyssä.
Me kaikki olemme luovia ja aina liikkeessä
”Luovuus ei ole rikkaitten etuoikeus vaan aivojen ominaisuus”
Aivotutkija David Eagleman
Häivähdyksiä muusta -tanssipajoissa ja sooloprosesseja-työskentelyssä on herätelty tapoja tiedostaa liikettä niin informaationa kuin inspiraationa sekä kokemuksellisesti tunnusteltu liikkeellistä vuoropuhelua itsen ja ympäröivän maailman kanssa. Tavoitteena on ollut luovasti tutkia ja kokeilla omakohtaista liikettä ja liikkeen loputtomia reittejä. Tässä ja nyt-hetkeen kytkeytyvässä tekemisessä pääpaino on tämänhetkisyyden kokemuksellisessa havainnoinnissa ja kuinka mahdollisesti niin muistojen, mielikuvituksen tai mielikuvienkin virtaukset kulkevat omassa ajattelussa, kokemuksessa ja improvisaatiossa.
Me kaikki ihmiset olemme liikkujia ja niin kuin maailmakin, aina liikkeessä. Voisi oikeastaan ajatella, että meidän ei tarvitse lähteä liikkeelle, koska olemme jo. Mitä huomaan tai mitä tanssilleni tapahtuu, kun sukellan luovasti tutkiskelemaan itseäni liikkeessä, liikkumisen tapojani tai poikkean tutuilta liikeradoiltani? Jo oman liikkeen hidastaminen totutusta, rytmin, liikelaatujen tai paikanvaihtamisen tilassa kanssa leikittely voi avata ovia improvisaatiolle ja vaihtoehtojen moninaisuuden huomaamiselle.
Prosessikeskeisyys on luonut pohjaa työskentelyn aikana tapahtuville vuoropuhelulle, kokeiluille, valinnoille ja jakamisille sekä odotustenkin purkamiselle. Ideoiden tai tekojen ei tarvitse olla valmiita eikä loppuun asti hiottuja voidaksemme jakaa niitä toisille. Prosessikeskeisyys tarjoaa tilaa ja aikaa siihen, että voimme tutkailla omia tulkintojamme, variaatioitamme ja kokeilujamme sekä niiden suhteita omaan historiaan, kokemuksiimme sekä kaikkeen jo tehtyyn ja olemassa olevaan.
Myös lupa-ajattelussa ja siinä kuka saa tanssia tai olla luova, voi löytyä jotain purettavaa. Vaikka en olisikaan "alan ammattilainen" tai kokenut nykytanssin ja improvisaation parissa työskentelijä, niin voinko silti olla varma ja kokenut omassa luovassa liiketyöskentelyssäni? Jos liike on informaatiota, niin miten luen liikettäni - omaa tanssiani tai toisten? Ovatko liikeradat, joita usein teen, jo kauan sitten opittuja ja liikemuistin mukana kulkeneita liikemalleja. Aktivoivatko eri sanat kuten esimerkiksi tanssi tai esitys tietynlaisia liikkeitä? Saanko olla luova, saanko muuttaa, muuttua, vaihtaa, kokeilla…
Kohtaamisia ruohonjuuritasolla
"Jos aloittaessaan tietää, mihin tulee lopettamaan, mitään ei tapahdu alun ja lopun välillä" (Brian Massumi, 2002)
Mitä on prosessikeskeinen luova työskentely? Miten asettaa päämääriä tai voiko niitä asettaa? Soolotyöskentely voi synnyttää hyvin erilaisia tuotoksia ja tulemia. Kaikesta ei välttämättä muovaudu, eikä tarvitsekaan, jaettavaa näyttämöteosta tai muutenkaan vähän perinteisempään ajatusmalliin mahtuvaa luovan prosessin tuotosta. Jokainen harjoituskerta voi itsessään olla jo tuotos tai teos. Joissakin tilanteissa voikin huomata, että sooloprosessi on oikeastaan jo alkanut kauan sitten ja tulee jatkumaan vielä yhteisten työskentelyhetkienkin jälkeenkin.
Joskus käy niin, että tavoitteet ja päämäärät hajoavat tai muuntuvat prosessin edetessä? Niin koin esimerkiksi itselleni projektin mahdollistajana käyvän. Olin ajatellut vielä työsuunnitelmassa, että kevään 2023 Häivähdyksiä muusta -projektissa voisimme jakaa työskentelyä eri paikallisille yleisöille. Niin olimme aiemmin erään toisen projektin ja yhden Häivähdyksiä muusta -soolotyöskentelyistä kanssa tehneet.
photo Elina Iijalainen
Jo ennen kevään 2023 pienryhmätyöskentelyjakson alkamista ja sen aikana yhä tärkeämmäksi tuli ajatus siitä, että osallistujat saisivat itse päättää mitä haluavat tehdä jakamisen suhteen sekä päättää omat yleisönsä.
Mitä jos koko prosessissa tärkeintä onkin se, että on itse itsensä ja tanssinsa tärkein yleisö ja, että ensin toteuttaisi itsensä kanssa yleisötyöprojektin? Sen jälkeen kun on ollut kokemuksellisesti läsnä ja liikkeessä oman luovan ajattelunsa ja tekemisensä äärellä, niin mitä sitten huomaa huomaavansa toisten ihmisten kohtaamisesta ja kanssa tekemisestä tai suhteestaan ulkomaailmaan yleensä.
Olen tarkoituksellisesti pohtinut ja muunnellut taiteen kentälläkin käytössä olevia termejä. Yleisötyöprojekti-termin lisäksi olen pohtinut sanaa ruohonjuuritaso ja mitä se luovassa työskentelyssä (voisi) tarkoittaa. Omassa ajattelussani yhdistän ruohonjuuritason moniaistiseen kokemuksellisuuteen ja ihmisiin kohtaamassa itseään, toisia sekä maailmaa tässä ja nyt-hetkessä. Lopputulos-hakuisuuden sijaan keskiöön liukuvat hetkien ainutkertaisuus, kaiken liikkeessä ja kesken, oleminen sekä suuntien, vaihtoehtojen ja valintojen moninaisuus. Ruohonjuuritasolla on aikaa ja tilaa huomata asioita, tapahtumia ja liikettä niin itsessä, toisissa kuin ympäristössä; miten valo muuttuu, miltä lämpö tuntuu iholla, jostain kuuluu koputus, ajatukset ryöpsähtelevät, varjo, liike vaihtoivat suuntaa…
Kyse ei ole vain taiteilijasta tiedostamassa, vaikuttamassa tai vaikuttumassa ruohonjuuritasolla. Niin Häivähdyksiä muusta-sooloprosessit kuin muukin Vaelluksia lähiöissä-toiminta sisältävät ehdotuksen ruohonjuuritason kohtaamisesta kaikille ja kaikkeen työskentelyyn. Prosessikeskeisyyden kannatellessa on helpompi laskeutua päämäärän suuntaan tähyilemisestä tässä ja nyt-hetkessä tapahtuvaan, kokemuksellisuudesta ja usein improvisaatiosta ammentavaan tekemiseen. Ruohonjuuritaso tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia luoda ja kokeilla erilaisia ehdotuksia. Kokeilut itsessään synnyttävät lisää konsepteja ja raameja osallistumiselle, tekemiselle tai vaikuttumiselle.
.jpeg)
Monikerroksellista luovaa vuoropuhelua eri ihmisten välillä ja kanssa 2019-2023
Työskentely Häivähdyksiä muusta -sooloprosessien äärellä on ollut kokeilevaa liikelähtöistä tutkiskelua ja kirjoittamista yhdistävä projekti, jossa osallistujat ovat jakaneet prosessin aikana syntyneitä löydöksiä, luonnoksia ja muunnoksia toisillensa sekä vierailevien katsojien kanssa.
Pidempi työskentelyprosessi Häivähdyksiä muusta - Sooloteos Tuulalle, totetutui allekirjoittaneen ja nykytanssin pariin eläköidyttyään löytäneen Tuulan yhteistyönä. Vuosien 2019-2023 aikana toteutunut yhteistyömme nojasi vuoropuheluun, omakohtaisuuteen, kirjoittamiseen ja moniaistiseen liikkeelliseen syventymiseen. Saimme myös innoitusta Eeva-Liisa Mannerin runoudesta. Häivähdyksiä muusta-soolo valmistui prosessinomaisesti. Näytimme eri työvaiheissa olevaa teosta eri yleisöille ja keskustelimme siitä heidän kanssaan. Työskentelyssä oli voimakkaasti läsnä oman eletyn elämän ja eri ajanjaksojen piirtyminen eleiden, liikkeiden ja asentojen kerroksiin. Myös pohdiskelu siitä miten ihmisinä kohtaamme herkkyyttä, kypsyyttä, vahvuutta tai keskeneräisyyttä - tuttua ja tuntematonta tässä ajassa, pysyi mukana niin työskentelyaikana kuin esitys-ja keskustelutilanteissa.
”Kyllä, minä olen aina ollut blues.
Nousin korkealle mäelle, josta näki kauas, nousin Karhutunturille, josta näki vielä kauemmas. Korkeimmasta kohdasta minä huusin niin että raikui: minä olen aina ollut blues.
Olen pysähdys, tähdenlento, liike, pyörähdys, aavistus.
Ja nyt tanssin, minä vanha nainen, niin tanssin.
Olen vapaa maailman tuulille. Olen liikkeen muistijäljet, olen kurotus kohti valmista, mutta vain kurotus.
En ole vaara tai uhka kenellekään. En ole velkaa kenellekään.
Nyt minä olen jälleen blues, olen aina ollut.”
-Tuula
Kevään 2023 aikana toteutui Häivähdyksiä muusta -sooloprosesseja-työskentely pienryhmässä. Viisi eri ikäistä ja taustaista ihmistä työskenteli yksin sekä yhdessä tanssin, kirjoittamisen ja omakohtaisten sooloprosessien parissa. Työskentelyn yhteisöllisenä ja toiminnallisena rankana oli prosessin eri vaiheissa toteutuneet esitysluonnokset tai kokeilut, joita jaettiin toisille osallistujille ja paikalle kutsutuille ihmisille. Omasta työskentelystä kirjoittaminen sekä siitä jakaminen, toisten työskentelyn seuraaminen ja keskustelu olivat tärkeä osa työskentelyä.
”Voisin kirjoittaa niin monia sanoja, ja kuitenkin arvoituksellinen jää aina meihin, sanat ei voi kertoa kaikkea liikkeestä, sillä liike pitää sisällään kaikki sanat, liike on liike, liike on lääke, liike on luuta jolla lennän. Mutta sanat voivat osoittaa johonkin suuntaan. Lause, joka jäi jälkitunnelmaksi iholle ja kehoon voisi olla vaikka tämä: Kaikki hetket on yhtä aikaa tässä, keskustelet maailmankaikkeuden kaikkien virtojen kanssa.”
-Pisko
Kuinka keskustelemme luovasta prosessista itsemme tai toisten kanssa?
Mikä on tapani muistaa tai kerätä muistiin, kirjoitanko, piirränkö kokemuksia ylös tai uskonko muistavani myöhemmin, kehon ja liikkeen muistavan, palauttavan mieleen?
Mikä inspiroi minua? Mikä vie eteenpäin? Tunnistanko mikä ohjaa tavoitteitani?
Miten tunnistan tai huomioin omaa prosessoimistani, luovaa prosessia liikkeessä?
Voinko jatkaa liikkeellä siitä mihin sanat jäivät tai kirjoittamalla liukua liikkeen mukaan? Lomittuvatko sanat ja liike erilaisiin kerroksiin, kuiskivatko ne toisilleen tai nojaavatko ne toisiinsa, liikkuvatko lähemmäksi, kauemmaksi tai toistensa yli ja läpi.
Miten tunnistan sanojen vaikutuksen tai sen miten tanssi yhä jatkuu?
”Selailen vihkoa. En kirjoittanut kovin paljon tanssista tanssin lomassa. Hämmästyn silti, miten moninaisia vaiheita kevään tanssirupeamaan liittyi. Seilasin erilaisissa maisemissa (valo hiipii huoneeseen), ruumiin tuntemuksissa (luut vellovat vedessä), lapsuuden muistoissa (häivähdyksiä) jne..
Haluanko liikkua hitaasti ojennellen, kelluen, haihtuen, kuulostellen ympäristöä.
Pysähdyn, pyrähtelen, lennän kevyesti.
Tanssin epäillen, varovasti, toiveikkaasti.
Kuvittelen, toivon, että liikkeen, tanssimisen, toisten tanssijoiden kautta, jokin avautui, laajeni, syveni. Itsetuntemus, ymmärrys, ilo.”
-Pirkko
.jpeg)
Sooloprosessityöskentelyä voisi kuvata jatkumollisuuteen kannustavana itseä maailmassa ja liikkeessä tutkailevana luovana prosessina, jolla ei oikeastaan ole selkeää alkua tai loppua. Kyse on ennemminkin tavasta olla läsnä niin itselleen kuin ympäristölle ja huomata liikkeen vaihtoehtojen potentiaali. Tärkeiksi nousevat kanssatekijät, prosessien kommentoijat ja jakajat sekä saman tilan jakaminen ja yhdessä tekemisen tuntu niinäkin hetkinä kun kaikki työskentelevät itsekseen.
”Sipulinkuorintatanssi, kerrosten poistaminen, ja sitten, liike kuin kääriytyminen rakkaimpaan villapaitaan. Järjen valon hukkaava villi irroittelu. Rohkeus olla, uskaltaa, mennä kohti. Yhteys sisäisyyteen. Nautinto.
Hiljaisuudessa lepäävä tieto. Valtameren liike minussa. Alitajuntaa huuhteleva sisäinen suihku. Antautuminen kysymysmerkille, joka elämä on. Liikkeen avulla oivallan: sydämeni tietää että joskus se tihkuu väkevää voimaa. Avata silmät, olla elossa.”
- Pisko
°°°°°°°°°
Lämpimästi kiitän kaikkia Häivähdyksiä muusta-pajoihin ja työskentelyyn osallistujia!
Kiitos myös, Tuula Sarivaara, Pirkko Autio ja Pisko Aunola kirjoituksen lukemisesta ja luvasta käyttää tekstienne pätkiä sekä kiitos myös lukemisesta ja kommenteista Anniina ja Titta.
Olen poiminut mukaani: Aivotutkija David Eaglemanin lauseen luovuudesta aivojen ominaisuutena The Creative Brain-dokumentista ja Brian Massumin sitaatti jäi mieleeni Jussi Onnismaan Organisaation aika, muisti ja etiikka-kirjasta.
Helsingissä syyskuussa 2023
Pia Lindy
Koneen Säätiö on myöntänyt Pia Lindylle henkilökohtaisen työskentelyapurahan vuosiksi 2022-23. Apurahasuunnitelmaan kuului myös Tanssitaiteilijana erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa -teemoista kuten ympäristötanssista, kaupunginosatyöskentelystä ja kaupunginosataiteilijuudesta kirjoittaminen.
Tämä teksti jatkoa sarjalle Vaelluksia lähiöissä-projektia pohdiskelevia kirjoituksia, jotka ilmestyvät tässä blogissa vuoden 2023 aikana. Tässä linkki sarjan edelliseen kirjoitukseen: https://tracingsuburbia.blogspot.com/2023/01/vaelluksia-lahioissa-tracing-suburbia.html
