Pitkäkestoisen Vaelluksia lähiöissä - projektin (2017-2026) yhtenä lähtökohtana on ollut pohtia mitä taiteelliselle työskentelylle tapahtuu kun taiteilija irtautuu perinteisemmästä näyttämöajattelusta ja löytää itsensä lähiöistä ja keskusta-alueiden ulkopuolelta. Taustalla häämöttävät kysymykset mitä taiteilijakuvalle tai ammatilliselle kasvulle tapahtuu kontekstien ja ympäristöjen vaihtuessa pitkäkestoisen projektin aikana.
Tekemisen kimmokkeena on kokemuksellisuuteen, liikkeeseen ja ympäristölähtöisyyteen kiinnittyminen. Taustalla on myös kiinnostus tutkia/löytää/luoda/kokeilla erilaisia nykytanssin ja taiteellisten-liikkeellisten käytäntöjen esille tuomisen sekä jakamisen tapoja näyttämökontekstin ja kaupunkikeskustojen ulkopuolella.
Vaelluksia lähiöissä -projektissa kirjoittamisesta, improvisaatiosta ja prosessista
Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan omaa ajatteluani, kokemuksiani ja työskentelyäni tanssitaiteilijana / nykytaiteilijana pitkäkestoisessa Vaelluksia lähiöissä -projektissa. Pitkäkestoisten taiteellisten projektien aikana olen löytänyt itsestäni erilaisia kirjoittajuuksia ja tapoja sekä tarpeita kirjoittaa tapahtuneista, kokemuksista, kohtaamisista, ajatuksista. Dokumentaarisempi kommentointi kokemuksellisesta liikkeestä ja ihmisestä liikkujana on muuntunut poeettiseksi kiteymäksi, pohdiskeluksi nykytaiteesta ja yhteiskunnasta, taiteensosiologiseksi tutkiskeluksi tai improvisatoriseksi sukellukseksi. Kirjoittaminen on liukunut näiden eri kerrosten ja tapojen välillä. Niin kirjoittamisesta kuin monista vuoropuheluista ja kohtaamista vaikuttuneena olen löytänyt itseni syventymästä tutkimuksiin, runoihin, esseisiin, faktaan, fiktioon, podcasteihin, luentoihin, keskusteluihin.
Kirjoittaminen on ollut mukana myös mukana tanssipajoissa ja soolo-ja pienryhmien liiketyöskentelyprosesseissa harjoitteiden osana tai kotitehtävinä. Kirjoitukset ovat jääneet kirjoittajan itsensä kanssa jaettavaksi tai niitä on jaettu toisten kanssa. Kirjoittaminen on joskus myös vaikuttanut työskentelyn etenemiseen.
Koen, että kirjoittamiseen ja kokemukselliseen liikkeeseen syventyminen auttaa tunnistamaan tai kirkastamaan monia vuorovaikutteisia suhteita, kytköksiä ja virtauksia itsemme, toisten ja ympäröivän maailman kanssa. Kirjoittaminen ja tanssi ovat liikkeellä olemista, etsimistä, löytämistä, jakamista ja mahdollisuus kiinnostua tai yllättyä jostakin. Usein ainakin itse huomaan miten nopeasti innostus, uteliaisuus ja halu jakaa tai kuulla ja oppia lisää kantavat tai kohottavat työskentelyprosessia vieden eri suuntiin ja kerroksiin. Kirjoittaminen avaa aina vain uusia ovia improvisaatioon ja on samaan aikaan jo improvisatorista. Myös liikkujina ja maailmassa olijoina olemme improvisoijia, enemmän tai vähemmän, riippuen siitä kuinka tietoisia olemme valinnoistamme ja kuinka automatisoituneita tai muistinvaraisia liikeratamme ovat.
Liikkeen tutkiminen, liikkeessä oleminen, itsensä löytäminen liikkeessä ja erilaisten liikeratojen, liikahdusten tunnusteleminen, maisteleminen voi viedä kohti kokemusta, jossa äkkiä tajuaakin vaihtoehtojen äärettömyyden, liikkeen jatkuvuuden, sen, että kaikki on liikkeessä.
Vaelluksia lähiöissä-projektissa kaupunginosista ja lähiöistä tulee paikkoja ja ympäristöjä taiteen kokemiselle ja tapahtumiselle. Kun taide siirtyy pois sisätiloista tai näyttämöltä, niin mukaan tulevat ympäristö ja yhteiskunta toisella tavalla. Taiteen siirtyminen osaksi arjen elämää ja ympäristöä voi myös muuttaa sitä miten koemme omaa arkeamme tai ympärillämme tapahtuvaa. Se voi myös lisätä vuoropuhelua kaupunginosalaisten ja alueilla vierailevien ihmisten välillä sekä rikastaa omaa kaupunkisuhdetta. Arjen ympäristöissä myös taiteilijan työskentely ja taiteilijuus voivat muuntua ja muovautua eri tavoin.
Nykyään, yhdellä alueella pysymisen sijaan, huomaan ajattelevani vaeltamisia kaupunginosien välillä ja eri ihmisten kohtaamisia, vaeltavia tanssipajoja sekä omakohtaisia sukelluksia ja kokemuksia taiteellisen työskentelyn äärellä. Nykyään ei olla enää niin kaupunginosa-omistavia. Paikallisuus on liikkuvaista ja muuntuvaa - poikkialueellista: voin lähteä katufestareille Myyrmäkeen, tapahtumaan Kontulaan ja tanssipajaan Myllypuroon, Kannelmäkeen tai Malmille jne. Oma kokemukseni on, että voimme puhua alueella asuvista sekä alueella viihtyvistä ja käyvistä samaan aikaan.
Lähellä tapahtuvia luovia sukelluksia äärellä olemiseen
Vaelluksia lähiöissä-projektin ympäristötanssipajat ovat taide-ja liikelähtöistä työskentelyä, jota harjoittamalla voi hetkeksi irtautua arjen kiireistä ja muusta ja uppoutua luovaan ja kokemukselliseen vuoropuheluun itsen kanssa ympäristöstä vaikuttuen ja sille herkistyen.
Taidelähtöisyys voi lisätä läsnäolon ja kokemuksellisuuden tuntua tässä ja nyt-hetkessä ja tuoda erilaisia sävyjä tai kerroksia omiin ajatuksiin ja tulkintoihin omista kokemuksista ja tapahtumista arjessa. Aistimme ja koemme ympäristöämme yksilöinä ja yksilöllisesti, mikään paikka tai kohta ei ole sama meille kaikille. Kaikki se mitä on ja tapahtuu lähiympäristössäni vaikuttaa ja muokkaa arjen elämääni sekä sitä minkä koen tärkeäksi tai mitä arjessani huomaan. Liikkeessä oleminen ja vuoropuhelu itsen, ympäristön ja toisten välillä voi myös lisätä tietoisuutta siitä miten omat eletyt ja koetut suhteet sekä merkityksenannot ympäristöön syntyvät, vahvistuvat tai pysyvät elossa.
Humanistinen kaupunkitutkimus-kirjassa tutkijat mainitsevat etnologi Orvar Löfgrenin, jonka mukaan se, mitä ympäristöstä havaitsemme tai jätämme huomaamatta, perustuu osaltaan sille, miten olemme oppineet havainnoimaan ympäristöä ja mitä pitämään siinä tärkeänä.
Pidän tärkeänä, että elettyjä ja eläviä suhteita lähiympäristöön ja niiden merkityksellisyyttä voi tutkia, lisätä, muokata, vaalia, jakaa, kokea - yhdessä ja yksin, ja juuri taiteella on paljon tarjottavaa tällä saralla. Taiteen avulla saa esiteltyä, myös itselleen, asioita, joita ei muuten saisi tuotua niin helposti esille.
Olen maistellut sanaa lähiö, jolla tarkoitetaan tietynlaisia kerrostalovaltaisia asuinalueita kaupunkikeskustan ulkopuolella. Internetistä luen, että lähiö-käsite oli alun perin maantieteilijöiden termi ja esiintyi maantieteilijä J. G. Granön kirjassa Puhdas maantiede (1930) lähiympäristöä tarkoittavana maisematieteen käsitteenä. Lähiö-käsite on tarkoittanut lähellämme olevaa ympäristöä kun taas kaukoympäristö oli jotain, jota katsomme etäisyyden päästä. Huomaan Vaelluksia lähiöissä-ajattelussani usein palaavani miettimään lähiö-sanaa ja koen alkuperäisen lähiympäristöä tarkoittavan merkityksen olevan lähempänä omaa työskentelyä. Lähellä olemisessa aistit ja tuntu ovat eri tavoin mukana etäisemmän maiseman katsomisen sijaan. Vaelluksia lähiöissä kaikkine tekemiseen on lähellä olemisen ja pysymisen taidetta, sitä, että löytää itsensä jonkun ääreltä ja ehtii huomata, tuntea, kokea ja tunnistaa.
Se mitä on ja tapahtuu lähiympäristössäni vaikuttaa ja muokkaa arjen elämääni ja sitä minkä koen tärkeäksi. Me emme vain tupsahda eri paikkoihin ja katoa. Ympäristö jättää meihin jäljen ja mekin jätämme ympäristöön. Taiteilijana uskon, että ympäristö-ja taidelähtöinen työskentely voi herkistää ja innostaa eri ikäisiä ihmisiä löytämään ja tunnustelemaan omassa arjessaan ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja ja rinnakkaiselon mahdollisuuksia monimuotoisessa ja muuttuvassa ympäristössä.
Taianomainen metsäkohta, jonne sujahdetaan kapean polun kautta. Valon ja vihreän käytäviä, kerroksia, leijuvia tunnelmia. Tuulen suhina puiden latvustoissa. Äkkiä on hiljaista. Jossakin rasahti, lintu liversi lyhyesti. Läheisellä nurmikentällä olevista kaiuttimista kuuluu särisevää musiikkia ja epäselviä lauseita, joka onneksi vaimenee pian. Tähän kohtaan, maisemaan, paikkaan, aikaan, kokemukseen voisi jäädä olemaan. Tätä ei saa mukaansa, vaikka myöhemmin pajan loputtua kävelemmekin rauhallisempina ja hyväntuulisina poispäin ja puhumme olotilojemme muutoksista ja siitä miten metsässä oleminen vaikutti, liikutti ja liikkuu meissä yhä.
Vaelluksia lähiöissä on kaupunginosataidetta ruohonjuuritasolla
Kaupunginosataide mahdollistaa osallistuvaa kokemista ja toimintaa arjen ympäristöissä. Kaupungiosataiteilijuus on erilaisten työskentelymenetelmien kehittämistä ja luovia kokeiluja paikassa, joka on monen koti ja kulkupaikka. Tekijänä koen merkityksellisenä ja tärkeänä sen, että toimitaan paikallisesti ja ruohonjuuritasolla. Vaelluksia lähiöissä -projekti toteutuu paikkalähtöisenä ruohonjuuritason toimintana, jossa fokus on vuoropuhelullisessa työskentelyssä yksilöiden kanssa ja välillä.
Sosiologi Lotta Junnilainen eräällä luennolla mainitsi miten kaupunkikulttuuritutkimuksessa face-to-face-ideaalin sijaan voidaan puhua side-by-side-elämisestä. Kaupungeissa kaikkien ihmisten ei tarvitse kohdata kasvokkain, tärkeämpää on löytää ja luoda tapoja rinnakkain elämiselle ja olemiselle. Taiteilijanakaan minun ei tarvitse vetää kaikkia juuri sen kaltaisen taiteen tekemisen äärelle, jota itse teen ja tarjoan. Rikkaampaa ja helpottavampaa on tuoda esille taiteen moninaisuutta, erilaisia taiteilijoita ja taiteen tekemisen tapoja. Myös osallistuvassa taiteessa ja yhteisötaiteessa voi olla ja onkin monenlaisia lähtökohtia sekä käytäntöjä.
Vaelluksia lähiöissä -projekti on saanut pohtimaan ja vaalimaan luovien prosessien pitkäkestoisuutta arjessa ja ruohonjuuritasolla. Työskentelyssä on tilaa erilaisten työkäytäntöjen luomisille ja kokeiluille sekä yksilöiden kohtaamisille. Työpajoihin ja muuhun toimintaan osallistuvat ihmiset ovat itse valinneet osallistumisensa. Maksuttomista työpajoista, tapahtumista, luovista työskentelyprosesseista, esitysluonnoksista ja muista jakamistilanteista tiedotetaan sosiaalisen median kanavilla paikallisryhmissä, sähköpostilistalaisille sekä osallistujien ja eri toimijoiden välityksellä. Lokaalitasolla yksilöiden erilaisuus ja uniikkius tulee esille, eikä sitä voi ohittaa.
Humanistinen kaupunkitutkimus-kirjassa tutkijat kirjoittavat kaupungin taiteistamisen tavoista, jotka pakenevat taipumusta sisällyttää kaikki toisin tekeminen, toisin kokeminen ja toisinajattelu osaksi samaa urbaania, markkinavetoista ”pöhinää". Gillez Deleuzen ja Felix Guattarin termiä seuraten voitaisiin puhua ”minoorisista” eli vähäisistä tai vähemmistön kaltaisista taiteistumisen muodoista, jotka eivät ilmene manifesteina tai kampanjoina vaan pikemminkin arjen satunnaisina, piiloon jäävinä tai vain harvoille jaettuina esteettisinä kokemuksina.
Tavoitteena ei ole ollut kerätä maksimaalisia osallistujamääriä, ylittää valtakunnallista uutiskynnystä tai tehdä paljon some-postauksia. Kyse on ennemminkin arjessa tapahtuvista luovien praktiikoiden harjoittamisesta ja sukelluksista taiteellisiin prosesseihin, joissa yksilön omalla kokemuksella ja sen huomioimisella on suuri merkitys. Ei niin, että muut huomaa, vaan, että itse huomaa.
Koneen Säätiö on myöntänyt Pia Lindylle henkilökohtaisen työskentelyapurahan vuosiksi 2022-23. Apurahasuunnitelmaan kuului Tanssitaiteilijana erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa -teemoista kuten ympäristötanssista, kaupunginosatyöskentelystä ja kaupunginosataiteilijuudesta kirjoittaminen.
Tämä teksti on aloitus sarjalle erilaisia kirjoituksia, jotka ilmestyvät vuoden 2023 aikana.
Lämmin kiitos tekstin lukemisesta ja kommentoinnista Anniina Aunola ja Jonna Lehto
Kirjallisuus:
Pia Olsson, Jenni Rinne & Tiina Suopajärvi (2021) Kaupungin tuntu - Paikka moniaistisena kokemuksena. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus. Vastapaino, 31-59.
Helmi Järviluoma, Inkeri Aula, Sonja Pöllänen, Eeva Pärjälä, Milla Tiainen & Juhana Venäläinen (2021) Kaupunki taiteena ja taiteilijat kaupungissa - Taiteentekemisen ja ympäristön yhteismuotoutuminen aistielämäkerrallisilla kävelyillä. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus. Vastapaino, 61-94
)%20(Juliste%20(pystysuunta))%20(kopio).jpg)