Olen viime vuosina elänyt ja työskennellyt taiteilijana Itä-Helsingissä. Vuonna 2017 käynnistyi Vaelluksia Lähiöissä- Tracing Suburbia-projekti, jossa tekemisen kimmokkeena on kokemuksellisuuteen, liikkeeseen ja ympäristölähtöisyyteen kiinnittymisen halu. Taustalla on kiinnostus tutkia/löytää/luoda/kokeilla erilaisia nykytanssin/esitystaiteen ja taiteellisten-liikkeellisten käytäntöjen esille tuomisen ja jakamisen tapoja näyttämökontekstin ja kaupunki-keskustojen ulkopuolella. Tärkeää on myös pyrkimys vuoropuheluun ympäristön ja sen ihmisten kanssa.
Mitä tapahtuu - syntyy - alkaa - loppuu kun taiteilija jättää näyttämötilan ja totutummat nykytanssin esille tuovat rakenteet taakseen tai siirtyy alueelle jossa nykytanssia tai esitystaidetta ei ole niin paljon esillä. Joitakin tapoja ja rakenteita voi toki kuljettaa mukanaan, mutta ne eivät välttämättä toimi odotetusti. Kokemuksellinen tanssi-ja liikepaja tuntuu hyvältä ajatukselta, mutta sopivan tilan löytyminen kääntyykin haasteelliseksi. Esitys-muotoja purkava ja uusintava kokeilu voikin hämmentää ja työntää osallistujia luotaan houkuttelevuuden sijaan.
Vaelluksia Lähiöissä - Tracing Suburbia-projekti on lisännyt halua tavata muita näyttämöiden ja kaupunki-keskustojen ulkopuolella työskenteleviä tanssitaiteilijoita ja kuulla heidän projekteistaan. Minkälaisia lähtökohtia ja tavoitteita heillä on työlleen ja minkälaisia käytäntöjä ajan myötä on syntynyt. Miten alue tai ympäristö on vaikuttanut tai vaikuttaa työskentelyyn?
Päädyin Lappiin
Matkustin elokuussa 2019 junalla Helsingistä Tornioon, hyppäsin tanssitaiteilija Titta Courtin ja Marjo Selinin (Rasa Collective) autokyytiin ja kuljin heidän mukanaan muutaman päivän esitys-kiertueella Lapissa. Kiertueella oli mukana 3 eri ikäisille lapsille suunnattua teosta tai työpajaa. Kiertueen kohteena oli muutama kyläkoulu sekä päiväkoti. Rasa Collective on ammattitanssijoiden, tanssitaiteen maistereiden Titta Courtin ja Marjo Selinin vuonna 2011 perustama tanssikollektiivi. Rasa on myös Suomen pohjoisin ammattimaisesti toimiva nykytanssiryhmä, joka toimii erityisesti Pohjois-Suomen ja Pohjoiskalotin alueella. Rasan teokset liikkuvat ja liikuttavat ihmisiä eri puolilla Suomea ja kansainvälisesti. Toiminnan ydinajatus on tehdä ja viedä taiteellisesti tinkimätöntä nykytanssia vakiintuneiden esiintymistilojen ulkopuolelle, sinne, missä nykytanssia ei välttämättä ole aiemmin totuttu näkemään.
Sopivaa nimeä kollektiiville miettiessä Titta ja Marjo olivat törmänneet sanaan rasa, joka sanskritin kielessä tarkoittaa mm. makua ja tunnetta ja toisaalta tuo mieleen suomenkielen sanan rasavilli. Molempien mielestä edellämainitut asiat kuvaavat hyvin Rasan toimintaa luovaa vuorovaikutuksellisuutta ja rohkeita kokeiluja nykytanssin ja taiteen keinoin tekevänä kollektiivina. Rasa Collective on myös osa isompaa monitaiteista kollektiivia nimeltä Piste Kollektiivi.
Vuokra-auto on täynnä tavaraa. Matkan aikana puhumme esitysjärjestyksistä, teoksista ja vähän kaikesta. Saan myös kuulla Titan ja Marjon vastauksia kysymyksiini sekä heidän kokemuksiaan, tavoitteitaan ja toiveitaan tanssitaiteilijana olemisesta Lapissa. Molemmat työskentelevät laaja-alaisesti kaikenikäisten yleisöjen ja osallistujien kanssa. Tällä kiertueella kohderyhmänä oli lapset. Rasa Collectiven taiteilijoiden tavoite on, että kaikki Lapin maakunnassa asuvat lapset pääsevät kokemaan tanssitaidetta esityksinä ja / tai työpajoina. Ajatuksena on myös edesauttaa taiteen tapahtumista lasten omassa tutussa arkiympäristössä ja kouluarjen tapahtumien ja rutiinien sisällä.
Pääkaupunkiseudun lähiöissä vaeltamisen sijaan kuljen autolla satoja kilometrejä Suomen pohjoisimmassa, laajimmassa ja harvaan asutuimmassa maakunnassa, jossa välimatkat ovat pitkiä ja tienvarret ilman mainostauluja tai huoltoasemia. Alueella sijaitsee myös Euroopan ainoan alkuperäiskansan saamelaisten Suomen saamelaisalue, joka muodostuu Utsjoen,Inarin ja Enontekiön kunnista sekä Sodankylän Vuotson alueesta.
Kiertueilla Rasan taiteilijoiden periaate on, että yöpyminen tapahtuu yksittäisissä pienemmissä majoituspaikoissa isojen ketjujen hotellien sijaan. Reissun aikana syömme lounasta tai päivällistä erilaisissa paikoissa, käymme retkeilemässä Oranki Art-ympäristötaidenäyttelyssä, kiipeämme sateisena iltapäivänä Pallastunturille sekä käymme lounaskahvilla Särestöniemen museossa. Kilometrit taittuvat sulavasti harmaalla liukuvan auton kyydissä. Siellä täällä poroja, toinen toistaan upeampia maisemia ja näköala-paikkoja sekä suopursuruosteen kultaamia kuusia.
Vuorovaikutus on keskiössä
Halusin tietää miten pohjoisessa asuminen ja työskentely on muuttanut tai vaikuttanut Rasa Collectiven taiteilijoihin. Titta ja Marjo ovat valinneet kiertämisen. Esityskiertueilla Lapin kyläkouluissa pyrkimyksenä on tavoittaa haja-asutumpien alueiden päiväkoti- ja koulu-ikäisiä lapsia ja nuoria. Maakunta on täynnä lapsia, jotka eivät välttämättä pääse kokemaan omakohtaisesti tanssitaidetta, jos ei joku vie sitä heidän luokseen.
Marjo ja Titta kertoivat, että ajan myötä yhä tärkeämmäksi on tullut, että taiteilija-esiintyjinä he eivät pyri määrittämään katsojan/osallistujan kokemusta etukäteen. Rasan teoksissa kantavana voimana ja rankana on vuorovaikutuksellisuus ja hetkessä tapahtuvat valinnat sekä kohtaamiset niin lapsiyleisön kuin mukana olevien aikuisten kanssa. Esitykset syntyvät vuorovaikutuksessa katsojien ollessa tärkeä osa. Jokainen tuo tilanteeseen oman energiansa ja läsnäolonsa, siten esitykset eivät koskaan ole samanlaisia.
Suhde tilaan tai paikkoihin on ajan myötä tullut tekijöille tarkemmaksi ja samalla vapaammaksi. Rasan teokset voivat tapahtua eri paikoissa. Ei ole olemassa vain tietynlaista tilaa, johon esitys sopisi. Pyrkimys on sopeutua siihen mihin kulloinkin ollaan menossa ja antaa aikaa luoville valinnoille. Molemmille on tärkeää ajatella teosten syntyprosessia tila-riippumattomista näkökulmista:
“Joku teos voi toteutua olohuoneessa tai jumppasalissa, toimii molemmissa”
Huomaan Titan ja Marjon puheissa jotain tuttua. Suhde aikaan muuttuu kun poistuu näyttämökontekstista, isompien organisaatioiden käytännöistä ja isoista työryhmistä. Tekeminen muuttuu paikka-ja käytäntö-lähtöisemmäksi ja vuorovaikutus-keskeisemmäksi.
Paikkoihin mukautuminen on myös vaikuttanut siihen, että teoksia suunnitellessa Marjo ja Titta miettivät käytäntöjä ja niiden helpottamista. On hyvä, että teokset mahtuvat pieneenkin tilaan eivätkä vaadi parin tunnin roudausta tai rakentamista.
"Ne on niinku puolessa tunnissa pystyyn ja esitys ja puolessa tunnissa pois. Se mahdollistaa sen, että jaksaa tehdä enemmänkin ja pidempäänkin”.
Käytäntöjen helppous tai helpottaminen edesauttaa jaksamista ja sitä, että esityksiä voi olla useampia samana päivänä ja näin yhä useampi alueen lapsi pääsee osalliseksi katsomaan ja kokemaan.
Ajasta, välimatkoista ja tekemisen sekä kiertämisen mahdollistumisesta
Se, että Rasa Collectivessa taiteellinen työskentely yhdessä on ylipäätään mahdollista tarkoittaa sitoutumista aikaan ja pitkiin välimatkoihin. Teosten valmistumisprosessit ovat pitkiä: yhdessä työskentelyä päivä ja sitten taas jonkun ajan kuluttua päivä. Teokset kehittyvät myös tapaamisten välissä.
Ajankäyttö on mukana myös kiertueilla. Taiteilijat eivät vain pulahda paikalle ja nopeasti pois, vaan pitävät huolen siitä, että aikaa on myös paikan päällä olemiseen ja seurusteluun ihmisten kanssa.
"Kun me mennään esiintymään jonnekin niin meillä on myös aikaa aina olla niitten ihmisten kanssa. Että me ei vaan olla joku semmonen outo joukko, joka vaan tulee, esiintyy ja häipyy, vaan me aina jotenkin pyritään järjestään aikaa olemiseen ja tutustumiseen. Ei vaan jättämään itsestämme jotenkin syvempi jälki kuin itse se teos, mutta myös meille jää jälki. Paikat, ihmiset ja kohtaamiset ovat merkityksellisiä ja niistä jää muistoja. Pieni kylä ja siellä kaks nelosluokkalaista ja neljä ykkös-kakkosta, joiden nimetkin jää mieleen. Ihmiset ympärillä eivät ole mitään sellaista yleisömassaa vaan kaikki on henkilökohtaisempaa."
Marjo ja Titta pitävät tärkeänä, että kiertue toteutuu lasten arkiympäristössä eikä lapsia kuljeteta muualle. Taiteen näkeminen ja kokeminen omassa arkiympäristössä voi muuttaa tai rikastaa suhdetta tuttuun ympäristöön ja lisätä erilaisten vaihtoehtojen huomaamista. Lapset voivat itsekin alkaa käyttää tilaa ja liikkua toisin, vaikka siis usein ovatkin monipuolisempia tai mielikuvituksellisempia liikkujina ja tilankäytössään aikuisiin verrattuna.
Marjo mainitsee myös halun tarjota lapsille vaihtoehtoja oman arkisen usein sosiaalisen median vahvistaman kulttuurin ja luovuuden kokemiselle:
“On hyvä, että ei kaikki oo vaan Mine Craftia ja tota jääkiekkohuumaa ja nuorisomusiikkia, että tää on se kappale, mitä kaikki muutkin kuuntelee”.
Lapsista näkee taiteen merkityksen.
“Lapsissa näkee heti sen, että niilläkin voi olla joku sellainen oletus vain yhdenlaisesta tekemisestä. Sitten tapahtuukin muutos ja vapautuminen, että näin ja näinkin voi tehdä. Taiteen tekemisestä syntyvä ilo on tärkeä syy siihen, että miksi tätä tekee.”
Se Lappi, jossa kävin oli ilman hiihtokeskuksia ja holiday-keitaita. Lapissa, jonka koin oli kyläkouluja, joissa päiväkoti-ja koululaisryhmät opettajineen, avustajineen ja ohjaajineen pullahtavat liikunta-salien ovista saliin kokemaan esitystä ja leikkiä sekoittavaa Villervalla-esitystä, osallistumaan Kuje-työpajaan tai nauravat innoissaan kehoon luikahtaneissa aapis-liikkeissään Markalla Laakkosia-esityksen aikana.
Esityskiertueet eivät taloudellisesti ole mikään rahasampo. Kiertueen organisointi on työlästä, rahoitus kertaluonteista ja välimatkat ovat pitkiä. Autossa on jaksettava istua talven pimeillä keleilläkin ja majoittua pois kotoa oman perheen luota. Kulttuurisihteerien tai vastaavien toimijoiden vähäisyys alueella hankaloittaa tai hidastaa kiertueiden organisointia. Kiinnostus tanssitaiteeseen voi myös joissakin paikoissa olla vähäistä.
Rasan tanssitaitelijat pohtivat paljon omia lähestymistapojaan ja ajatteluaan:
"Vaikka nykytanssi-sana voi herättää erilaisia ennakkoluuloja ja oletuksia, niin voiko silti olla mahdollista päästä jonkun asian äärelle yhdessä.
"Kaikki lähtee kunnioittamisesta, että ei mennä jotenkin kaikkitietävinä, kaikki-osaavina vaan keskustelevasti."
Molemmat puhuvat dialogin tärkeydestä. Asioita on vaikea saada etenemään, jos ei ole lähellä ja suorassa kontaktissa.
"Semmoiset niinku etäiset tökkimiset ei auta asioita, ne ei vie mitään eteenpäin. Sun pitää mennä itse paikalle ja ottaa kontaktia niihin ihmisiin."
Rasa Collective hakee itse kiertueisiin sekä uusien teoksien tekemiseen rahoituksen valmiiksi ennen työskentely-prosessia ja kiertueen organisointia. Jos rahoitus olisi säännöllistä tai tuetumpaa olisi työskentely ja kiertäminen helpompaa. Pysyvän rahoituksen ja rakenteiden puuttuminen herättää ajoittain epätoivoa suhteessa haluun ja tarpeeseen vahvistaa tanssin saavutettavuutta alueella.
“Lappi on niin laaja alue, että välillä vaipuu epätoivoon, että merkitseekö tämä mitään, kun pystyy tavoittamaan niin pienen määrän ihmisiä.”
Vierailu koulussa
On keskiviikko-aamu klo 9.30 ja olen mukana Kuje-työpajassa, joka rakentuu liiketyöpajasta ja nopeasti rakennettujen “keho-veistosten” tekemisestä yhdessä kerätyistä kierrätysmateriaaleista. Kuvauksen mukaan Kuje käsittelee tanssin keinoin nimensä mukaisesti kujeilua, mutta myös yllätyksellisyyttä, ennalta-arvaamattomuutta, soveliasta ja sopimatonta.
Olemme kertoneet nimemme, liikkuneet toistemme liikkeitä, kulkeneet tilan läpi eri tavoin. Titta ja Marjo jakavat osallistujat ryhmiin, joista jokainen saa säkillisen kierrätys-materiaalia (vaatteita, muovia, paperia). Ryhmässä aina yksi vuorollaan asettuu paikalleen muiden alkaessa pukea, päällystää, koristella tätä annetulla materiaalilla.
Huone täyttyy lasten vilkkaudesta ja äänistä, nopeista sukelluksista tekijä-toimijuuteen ja yhteistyöhön. Seuraan itse sivussa, välillä auttaen teipin palojen kanssa. Huomaan, että nekin lapset, jotka alussa arastelivat eivätkä halunneet tulla puetuiksi/päällystetyiksi hahmoiksi, usein muuttuvatkin pajan aikana ja haluavat puetuksi/päällystetyksi tulemista. Ennen roolien vaihtumista hahmoilla on hetki aikaa improvisoida ja kokeilla liikkumista. Kuje-paja päättyy rentouttavaan kehon sisäisten tuntemusten huomioimiseen ja omien luiden tuntemiseen / kuvittelemiseen, jonka jälkeen osallistujat voivat vielä piirtää tai kirjoittaa siitä miltä tuntui, mitä teki, koki tai näki.
Taide on omien hyppysten ja hyppyjen ulottuvilla, välillä myös omissa hyppysissä ja hypyissä. Mielikuvitus on tilaa ja liikettä. Vaatteiden, paperien, muovin, naurun, asentojen, eleiden kerroksia, laskoksia, kuviteltuja ja koettuja maailmoja, vaihtoehtojen valtava meri. Tanssi ja esineet, musiikki ja vaihtuvat tilanteet. Lapset hykertelevät, kyselevät, nauravat, hyppäävät mukaan esitykseen näyttämölle, joka on tuttu liikuntasali tai luokkahuone: Istumaan ja ylös, juoksemaan, hyppimään ja taas istumaan ja taas mennään.
Lapin reissun jälkeen
Myöhemmin keskustelen Titan ja Marjon kanssa vielä Lapista, saamelaisuudesta ja Saamelaisalueesta. Sodankyläläis-taustainen Titta Helsingissä asuessaan, mutta pohjoisen jo alkaessa vetää takaisin, opiskeli Helsingin Yliopistossa ja Inarin Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Saamen tutkimusta ja pohjoissaamen kieltä. Hän kokee siitä olleen paljon hyötyä, koska varsinkin pohjoisessa asuessa on erittäin tärkeä ymmärtää saamelaisten historiaa ja kulttuuria, jotta ei vahingossakaan sorru millään lailla hyväksikäyttämään heidän kulttuuriaan tai kulttuurisia merkkejään. Titan viimeisin ensi-ilta on yhteistyössä inarinsaamelaisen tanssitaiteilijan Auri Aholan kanssa tehty Tykky teos, joka on osa kansainvälistä Spirit of “North” näyttelyä Rovaniemen taidemuseossa syksyllä 2019.
Marjo kertoo tietoisuutensa saamelaisuudesta kasvaneen Lapissa asuessa. Hän kertoo "ujostelevansa tyrkyttäessään suomenkielellä asioita, mutta vuorovaikutus on ollut ihanaa."
Taide tulee käymään. Mikä suunnaton ero siinä onkaan, että taiteilija on suorassa vuorovaikutuksessa paikalla olevien ihmisten kanssa eikä monien metrien päässä valokiilojen eristämässä toisessa maailmassa. Tämä ei tarkoita, että kaikki isompien näyttämöiden suuret spektaakkelit ja massayleisö-tapahtumat olisi aina vain huono juttu. Kyse on ennemminkin vaihtoehdoista, moninaisuudesta ja erilaisista tavoista kohdata ja kokea taidetta - olla yhdessä.
Rasa Collective -taiteilijakuvaukset
Titta Court
Vuodesta 1991 lähtien valmistuttuaan Teatterikorkeakoulun tanssitaiteenlaitokselta tanssitaiteen maisteriksi Titta Court on ahkeroinut tanssijana, koreografina, opettajana ja tuottajana. Palattuaan Pohjois-Suomeen vuonna 1997 hän on aktiivisesti tehnyt tanssitaidetta näkyväksi vieden esityksiä poikkeuksellisiin tiloihin, toteuttanut erilaisia monitaiteellisia produktioita ja tehnyt kansainvälistä yhteistyötä.
Paikka, tilanne ja yleisö, kollaboraatio sekä improvisaatio ovat avainsanoja Titan työskentelyssä. Court on toteuttanut teoksia lukuisiin julkisiin tiloihin, tehtaaseen, yksityisiin koteihin sekä luontoon unohtamatta näyttämöitä ja festivaaleja ympäri Suomen sekä koko Barentsin alueella. Titta Court valmistui Skinner Releasing Tekniikan opettajaksi vuonna 2011. Vuonna 2016 Court toimi kansainvälisen Yhteisötanssi-festivaalin taiteellisena johtajana sekä tuottajana ja hän on toiminut myös kuraattorina sekä mentorina.
Suomen Yhteisö tanssii ry nimesi Titta Courtin Vuoden Yhteisötanssi-taiteilijaksi 2014-15: “Välittömyys ja toisen ihmisen kuuleminen, selkeä eettisyys ja oman suunnan kulkeminen sekä toisaalta monipuoliset yhteistyöt erilaisten yhteisöjen ja yksilöiden kanssa kuvastavat Titta Courtin tekemistä.”
Marjo Selin Valmistui Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta 1999, jonka jälkeen hän työskenteli 1999-2001 Tanssiteatteri Hurjaruuthissa. Marjo on työskennellyt tanssijana mm. Marjo Kuuselan, Vera Nevanlinnan, Joona Halosen, Riku Immosen, Anu Rajala-Erkutin ja Sato Endon teoksissa. Vuosina 2001-2007 Marjo opetti tanssia mm. Espoon tanssiopistossa, Teakin tanssitaiteen ja pedagogiikan laitoksilla, Oopperan Balettioppilaitoksessa sekä teki koreografioita Helsingin Tanssiopiston ek-luokille sekä Kajaanin Tanssille, lisäksi hän työskenteli Marketta Viitalan järjestämissä hankkeissa Jokilaaksojen alueella.
Marjo on toiminut tanssitaiteilijana Rovaniemellä vuodesta 2007. Hän on toteuttanut ja ollut mukana yli kahdessakymmenessä moni-taiteellisessa tuotannossa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Marjoa kiinnostaa tila ihmisten välissä, keholliset tavat ilmaista temaattisia ongelmia sekä erityisesti liike, joka ei noudata mitään tiettyä tanssitekniikkaa vaan ilmentää liikkuvaa ihmistä.
Marjon toiveena on heijastaa kokemuksia sekä herättää ajatuksia kehollisuudesta, luontosuhteesta ja ihmisen arvosta.
Pohjoinen luonto ja ympäristö kiehtovat Marjoa taiteilijana. Ympäristö antaa voimia, haastaa ja mairittelee: “Täällä elän ilmaa, vettä ja maata.”
Rasa Collectiven teoksia Villervallan, Markalla Laakkosia-teoksen ja Kuje-työpajan lisäksi muun muassa ovat: Route 6353, LappiBalladi, Ajatuspaikka, Meren Yllä Hiljaa Yössä, Mapa
