Tämä kirjoitus pohjaa presentaatiooni Koneen Kamarissa ma 29.1.2024
Olen pitkään, lähes koko taiteilija-urani ajan, ollut kiinnostunut siitä, että mitä tanssitaiteilijalle ja taiteelle tapahtuu kun tekeminen siirtyy tutumman kontekstin ja työskentelyrakenteiden ulkopuolelle.
Huomio ei ole ollut siinä, mitä kaikkia lopputuloksia yksin saan tai yhdessä saamme aikaan. Tarkoitus on ennemminkin ollut huomata ja tunnustella minkälaisia asioita tapahtuu ja tulee esille erilaisten luovien työskentelyprosessien aikana.
Tässä kirjoituksessa ja presentaatiossa olen pyrkinyt hahmottamaan ja nimeämään, ei niinkään suoria yksittäisiä tilanteita ja muistoja, vaan tarkastelemaan esille tulleita ajatuksia, pitkiä linjauksia ja eri kysymysten syntymisiä, mukana kulkemisia.
”Joskus asioita tapahtuu vahingossa…joku yksittäinen keskustelu jää leijumaan ympärille, on joku idea, jota haluaa kokeilla jne.”
1990-luvun alkuvuosina opiskellessani Amsterdamissa erilaiset tanssi-ja liikeimprovisaatiopraktiikat ja improvisaatioon pohjaavat esitykset sytyttivät kiinnostuksen improvisaatioon, joka ei ole koskaan sammunut. Opintojen jälkeen olin innostunut pohtimaan taidetta ja tanssia länsimaisessa yhteiskunnassa, sekä yleisösuhteita. Olin jo silloin päätynyt ajattelemaan taidetta kohtaamisena sekä kaikkia ihmisiä liikkujina, liikkeessä olevina ja sen kautta myös tanssijoina.
Pohdiskelu monikerroksellistui sosiologian ja taiteensosiologian opinnoissa silloisessa Joensuun yliopistossa vuosien 2002-2012 aikana. Mainitsen tämän, koska se ehkä selittää tapaani luoda kysymyksiä ja sisällyttää taiteensosiologisia tulokulmia pohdiskeluihin sekä kirjoittamiseeni taiteesta ja taiteilijuudesta yhteiskunnassa.
Tanssitaiteilijan työstä
Mitä kaikkea tanssitaiteilijuus voi(si) olla? Miksiköhän yhä haluan puhua tanssitaiteilijasta tai tanssista eri ympäristöissä ja konteksteissa?
Koen monenlaisten ympäristöjen, tilanteiden, kohtaamisten ja prosessien tarjonneen mahdollisuuksia ja tulokulmia tarkastella sekä tunnistaa omaa taiteellista ajattelua, taitoja ja työskentelytapoja. Ne ovat myös eri tavoin venyttäneet ja laajentaneet ajattelua, irtautumistakin niin taiteen, nykytanssin kuin omista konventioista.
Mitä enemmän taiteilijan toiminta-ympäristöt vaihtelevat, sitä merkittävämmäksi kasvaa taiteilijan tarve tunnistaa itsensä ja työskentelynsä kulloisessakin tilanteessa ja sen olosuhteissa.
Miten tanssitaiteilijan ammatti, ammattikuvat, taiteilijuudet ja tekemiset muuttuvat eri aikakausina? Kuinka paljon tanssin kenttä tai tanssitaiteilija huomioivat taiteenalan rakentumista, suhteita, odotuksia, rooleja suhteissa aikaan ja yhteiskuntaan globaalilla/lokaalilla tasolla? Mihin taiteilija voi vaikuttaa?
Minua kiinnostaa myös mitä on tai olisi laajeneva taide ja taiteilijuus. Miten tekeminen, tekijyydet ja vuoropuhelu ovat liikkeessä muuttuen sekä muovautuen erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Minkälaisia erilaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja syntyy, vahvistuu, purkautuu nykytanssista ja tanssitaiteilijan työstä tässä ajassa ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Kuinka taiteilijana harjoittaa avoimuutta ja toisen kuuntelua, eri tulokulmien ja vaihtoehtojen tunnistamista jatkuvasti virtaavana luovuuden tai luovuuksien potentiaalina.
Toivon pohtimisen lisäävän sanallisia keinoja nykytanssin, esitystaiteen, tutkivan liiketyöskentelyn ja osaamisen esille tuomiseen. Kirjoittaminen tarjoaa tulokulmia nykytaiteilijan ammattikuvan laajentumiseen ja eri käytäntöjen tunnistamiseen. Kirjoittaminen on lisäksi auttanut sisällyttämään työskentelyyn pitkäkestoisuuden, sosiaalisen sitoutuneisuuden ja kestävän kehityksen kysymyksiä.
Olen kirjoittanut paljon näistä asioista myös, jotta löytäisin sanoja, ajatuksellista pohjaa ja varmuutta tanssija, koreografina olemiseen ja työskentelyn jatkamiseen. Haluan löytää ja vahvistaa tanssitaiteen, kokemuksellisen tiedon ja luovuuden tärkeyttä yhteiskunnassa. Pidän kiinni siitä, etttä usko taiteeseen tai taiteen merkitykseen yhteiskunnassa ei ole lopahtamassa!
Mitä kaikkea tanssi(taide)voi olla?
Joku kohta tanssii-projekti (2001-2010) syntyi halusta etsiä, löytää ja pohtia tanssia, taidetta tässä yhteiskunnassa. Taustalla oli myös ajatus jokaisesta hetkestä potentiaalisena improvisatorisena kohtaamisena ja liikkeellisenä, tanssillisena dialogina.
Joku kohta tanssii, välittämisestä (2011-2016) vei kohti välittämistä ja välittymistä. Mitä ja mistä me välitämme, miten taiteilija on välittäjä ja mitä taiteesta välittyy tai taiteen avulla voi pohtia sekä välittää.
Vaelluksia lähiöissä (2017- on eri suuntiin avautuvaa pohdiskelua nykytanssista, taiteesta ja taiteellisesta työskentelystä näyttämökontekstin ja kaupunkikeskustojen ulkopuolella. Taiteellisen työskentelyn toteutumista vakiintuneiden rakenteiden ulkopuolelle, uusien kontekstien hahmottelua, kulkemista, liikkeellä oloa, kanssataiteilijuutta ja osallisuutta.
Miten taiteilijan ammatillisen osaamisen laajentuminen vaikuttaa yhdessä tekemiseen tai luovuuden mahdollisuuksien löytämiseen myös kestävämmän yhteiskunnan ja ympäristön kannalta? Mitä kaikkia yhdessä tekemisen ja kanssataiteilijuuden tapoja syntyy erilaisten yhteistöiden ja luovien prosessien aikana?
Mitä kaikkea tanssi voi olla ja on ollutkin. Runsas viisitoista vuotta sitten puheeni usein alkoivat lauseella: Tanssi on hyvä kysymys. Nyt sanon: Tanssi on hyvä kysymys - lähes kaikilla on siihen joku vastaus!
Tässä kohtaa voit ottaa hetken itselle ja halutessasi sulkea silmäsi. Miltä asentosi tuntuu siinä missä olet? Mitä jos nyt alat liikkua hitaasti, tai huomata liikettä itsessäsi. Jos vaikka annat asentosi hitaasti muuttua, liukua, vaihtua toiseksi.
TANSSISTA
Tanssi maailmasta palautumisen harjoittamisena
Tanssi vuoropuheluna
Tanssi suhteena
Tanssi prosessina
Tanssi välittäjänä
Tanssi virittelijänä
Tanssi paikan luojana (jos ajattelen tanssia, mihin paikkaan tanssimiseni kytkeytyy?)
Tanssi mielentilana (jo ajatus tai muistokin saa jo…)
Tanssi dokumentaarisena ja dokumenttina (Mä kerään ja puran tässä koko ajan)
Tanssi runoutena
Tanssi ajatteluna
Tanssi seikkailuna
Tanssi tietona
Tanssi läsnäolon tuntuna
Tanssi arvona
Tanssi taustavoimana
Tanssi tarpeena
Tanssi resistanssina
Tanssi maisemana
Tanssi vastauksena
Nykytanssia erilaisissa ympäristöissä: odotuksista olosuhteisiin - olosuhteista elosuhteisiin
Voisimme puhua arjesta ja arjen eri tiloista ympäristöinä taiteelliselle työskentelylle ja taiteen kokemiselle. Tämä osaltaan vahvistaa ajatusta taiteen moninaisuudesta. Jokainen voi itse kokea, määrittää ja arvottaa ajatuksiaan sekä kokemuksiaan tanssista, luovuudesta ja taiteesta.
Minkälaisiin ympäristöihin sitä ajattelee tai mielikuvissaan paikantaa itsensä ja luovan työskentelyn? Kenen kanssa mielikuvissaan tai (toive)ajatteluissaan työskentelee ja minkälaisissa työjaksoissa? Miten yleensäkin ajattelee, kuvittelee tai kokee tanssin tai taiteen? Ovatko toiveet ja tavoitteet suhteessa tai yhteydessä todellisuuden ja olosuhteiden kanssa. Kuinka paljon on tiedostanut työskentelyn olevan olosuhde-spesifiä?
Mitä enemmän taiteen ympäristöt tai kontekstit vaihtelevat, sitä merkittävämmäksi kasvaa tarve tunnistaa olosuhteita, tarpeita, rajauksia.
Sana olosuhde-spesifi on tullut viime aikoina paljon mieleen. Olen alkanut käyttää sitä, jotta tiedostaisin eri työtilanteissa olevia olosuhteita ja niin omia kuin toisten tarpeita, toiveita, tavoitteita, resursseja suhteessa tilanteeseen ja olosuhteisiin. Sitäkin mitä on tullut luvanneensa ja kenelle?
Kuinka paljon kuljettaa näyttämöltä tai tanssisalista ajattelua ja konventioita - omia olosuhdemuistoja ja kokemuksia mukananaan. Kuinka paljon on muunnuttava ja sopeuduttuva tilanteeseen, myös omassa ajattelussa ja käytännöissä? Kuinka kykenen taiteilijana tiedostamaan olosuhteita ja niiden sidonnaisuutta työskentelyy? Mitä liikkeestä tai tanssista kuljetan mukanani eri paikkoihin. Tarvitseeko sitä kaikkea? Itse esimerkiksi kuljetan mukanani harjoitteita, taiteen, nykytanssin ja taiteilijuuden pohdiskeluja.
Kuinka paljon olosuhteet vaikuttavat; tarvitaanko samankaltainen tila, lämpötila, tietynlaisia ihmisiä tai ympäristöä, tunnelmaa, tietty vuorokauden aika? Mikä tai voisiko kaikki olla toisinkin?
Aloin leikitellä olosuhde-termin kanssa. Koska luovassa työskentelyssä kyseessä on elävä ja muuntautuva suhde, niin ehkä termi elosuhde voisi olla toimivampi kuin olosuhde? Miten tanssitaiteilija, yhteistyökumppanit, kaikki osalliset elävät näitä toiminnallisia suhteita toistensa kanssa? Tällä elosuhde-pohdiskelulla olen purkanut itselleni joskus vahvastikin esille tulevaa taiteen palvelun tuotteistaminen-ajattelua ja toiminnan ulkoistumista. Kärjistetty ajatus voisi olla: Olemme tilanneet ja maksaneet tämän palvelutuotteen sinulta, emme itse ole tässä osallisia muuten. Joskus taiteilija voi itse vahingossa alkaa tuottaa edellä mainittua ajattelua, eikä osaa esimerkiksi pyytää apua, kysyä neuvoa tai perehtyä yhdessä tilaajan/maksajan kanssa olosuhteisiin, kysymyksiin, odotuksiin, tarpeisiin, resursseihin.
Kuinka paljon paikkalähtöisyyttä tai tilannelähtöisyyttä tai osallistujalähtöisyyttä mahtuu mukaan? Missä vaiheessa on päätetty jo mitäkin. Miten näitä voisi avata (tarvittaessa) myös osallistujien kanssa. Ajattelen olosuhde-spesifi-termin sisältävän elosuhteen ja konteksti-sensitiivisyyden.
Erilaiset olosuhteet ja elosuhteet
On tärkeää tunnistaa miten tarpeet, syyt ja olosuhteet voivat muuttua eri projekteissa. Onko esimerkiksi organisaatio palkatessaan taiteilijan jo selvästi ilmaissut halukkuutensa saada taiteilijalta ja työskentelystä tiettyjä asioita? Tiedostaako taiteilija ottaessaan työn vastaan, että työskentelyä määrittää ja rajaa tietyt ”jo annetut” olosuhteet ja tarpeet. Edellä mainittuun verrattuna taiteilijan työskentely on todennäköisesti hyvin erilaista, jos organisaatio tarjoaa itsensä taiteilijan työn ja sen tarpeiden tukijaksi ja mahdollistajaksi. Tällöin organisaatio on valmis hyväksymään taiteilijalta ja työryhmältä syntyviä olosuhteita ja tarpeita. Harvoin kuitenkaan on kysymys jommasta kummasta edellisistä vaan molemmista, ja monista muustakin asioista, samaan aikaan. Suostuessaan yhteistyöhön kaikki osapuolet sukeltavat suhteeseen, jossa neuvottelemisella ja vuoropuhelulla on tärkeä osa. Joskus työskentely, jonka on jo aloittanut tanssisalissa, on suoraan siirrettävissä toiseen tilanteeseen ja ympäristöön. Toisissa tilanteissa on pohdittava enemmän miten toimia ja miten muovautua. Joskus välissä on erilaisia rakenteita ja välittäjä-kerroksia, sääntöjä ja lupia, myös ihan vaan aikaa tai sen vähyyttä.
Moniammatilliset työryhmät, yhteistyöt ja projektit sekä monitaustaiset osallistujat
Huomasin joskus, että minua helpotti seuraavan kaltaisten kysymysten listaaminen, ehkä sanominenkin ääneen: Kun kuulet tanssija, koreografin olevan myös osana hankkeen työryhmää, niin mitä ajattelet hänen prosessiin tuovan?Mitä toiveita sinulla on: Jos hankkeessa on myös taiteilija mukana niin sitten... Jos tässä hankkeessa on myös taidetta mukana niin sitten... Jos tässä hankkeessa on myös luova liike mukana niin... Jos tässä hankkeessa on improvisaatio mukana, niin...
Jos tämä hanke olisi koreografia, jonka kanssa me kaikki työskentelemme, minkälainen koreografia se on? Mikä on tämän hankkeen koreografian suhde aikaan ja tämänhetkiseen yhteiskuntaan? Tällaiset kysymykset saivat miettimään muidenkin hankkeessa olijoiden ammatteja, kiinnostuksia ja osaamista, mitä he vastaisivat tai minä vastaisin heille.
Olen eritellyt omassa työssäni:
- Joskus työn olevan taiteellisen ajattelun tai tekemisen tavan esittelyä.
Esim. Koreografi jakaa löydöksiään, ehdottaa raamin, jonka sisällä paikalle tulleet voivat työskennellä erilaisia ehdotuksia kokeillen ja kokien. (Vaelluksia lähiöissä-projektin ympäristötanssipajat ovat tällaisia)
- Joskus työ on suoraan jonkun rakenteen ja toiminnan yhdessä kehittämistä käytännön kokeiluin. Suoraan vaan hommiin ja sitten reflektoidaan.
- Jo olemassa olevan, sopivasti muovautuvan, konseptin siirtämistä toiseen yhteyteen.
- Uuden moniammatillisen projektin aloittaminen yhdessä. Luodaan rakenne ja tekemisen tavat yhdessä.
- Taiteen avulla ja keinoin tutkitaan ympäröivää maailmaa/yhteiskuntaa ja kutsutaan toisia mukaan. (Ajattelen Joku kohta tanssii-ja Joku kohta tanssii, välittämisestä-projektien kaikkine osaprojekteineen olleen tällaisia)
- Taidetta yhdessä tekeminen tavoitteena luovan prosessin ja taiteellisen työskentelyn mahdollistaminen. Sukelluksia tuntemattomaan ja omaa liikkeeseen sekä liikkujuuteen.
- Taidetta yhdessä tehden kohti jotain asetettua tavoitetta tai päämäärää. kuten vuoropuhelun lisääminen, yhteisön luominen/vahvistaminen, esitys jne.
- Joskus joku taho voi pyytää suoraan ohjaamaan ja opettamaan jotain tiettyä: "me haluttaisiin improvisoida, olisi mahtavaa tehdä flashmob, voitaisiinko saada paritanssiopetusta, jazz-tanssitunti".
- Joskus pyyntönä on saada osallisille tanssin ja liikkeen avulla palautumista ja kehollista hyvinvointia edistävää tekemistä
- Joskus halutaan huomiota oppimiseen liikkeen avulla; kieltä, vuorovaikutus-taitoja, kaupunkitilan hahmottamista.
Vastuuta ja oman osaamisen tiedostamista on myös huomata, koska työn toteuttaminen vaatii työparin, jolla muuta tarvittavaa ammatillista osaamista. Yleensäkin jos projektissa mukana olevat tulevat monenlaisista taustoista, kuinka tunnistaa erilaisia osaamisia tai luovuuksia, myös omia odotuksia, oletuksia tai yleistyksiäkin. Mitä milloinkin voi/si tarkoittaa yhdessä oppiminen, osaamisen jakaminen ja vastavuoroisuus.
Mitä mä nyt yritän edes, noiden varmaan pitäisi hankkia tähän joku toinen…
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, samaan aikaan ei-tietämistä ja kurotuksia tuntemattomaan, mahdollisuuksia oppia uutta ja vaihtoehtojen moninaisuutta.
Voi olla hankalaa, mutta uskon silti, että "kannattaa yrittää."
Uskon nykytanssin erilaisine tekoineen ja esille tulemisineen voivan tullessaan ympäristöön, jossa ei niinkään ole usein tapahdu nykytanssia, tarjota mahdollisuuksia kokea tuttua ympäristöä jotenkin toisin. Se voi vinksauttaa tiettyjä tapoja tai rutiineja ja näyttää tutun tilanteen tai tilan hetkellisesti toisenlaisena sekä näyttää vaihtoehtojen potentiaalin, tuntemattomankin. Omakohtainen tanssi ja improvisaatio voivat myös kantaa ja kannatella "tuntematonta".
Taiteilijat voivat joissain tilanteissa olla vapaampia yhdistämään asioita ja tapahtumia. Taiteellinen työskentely avaa ovia erilaisille kokeiluille, ehdotuksille, moninaisuudelle. Taiteilijat voivat fasilitoida konstekstin tai tilanteen, johon kaikki muut voivat tulla vierailemaan ja hetkeksi irrottautua omista konteksteistaan ja rutiineistaan.
Fasilitointi, ohjaus, opettaminen, moderointi, mentorointi, joissakin tilanteissa olen ollut enemmän koreografi - tilanteiden ja raamien luoja tai kannattelija, joissakin enemmän kanssatanssija - kanssataiteilija. Luotsaaminen, koutsaaminen, tsemppaaminen, kannattelu, viihdyttäminen, virkistäminen, virikkeellistäminen, virittäminen, viipyily, virkoaminen, villitseminen, vapauttaminen, vapautuminen, vastuuttaminen, vakuuttaminen, varmistaminen, neuvotteleminen, improvisoiminen.
Välillä luova ja rento fiilis ovat poissa. Siihenkin on totuttava. Onhan uuden ja tuntemattoman kohtaaminen sekä prosessikeskeinen työskentely, jota luovuus aina on, usein sellaista, että itsekään ei vielä tiedä mitä ajatella siitä, mitä on kokemassa. Vielä haastavammalta voi tuntua yrittää löytää sanoja sille, mitä on juuri nyt tapahtumassa kokemuksen tasolla. Voi olla, että fiilis on jotain ihan muuta kuin flow-meininkiä, improvisaation juhlaa tai leikin riemua.
Olen itse kokenut tuntemattomassa olemisen kuin sumussa tanssimiseksi. Tilanne tai tunnelma itsessään voi olla merkityksellinen, erilaisia ajatuksia ja vahvojakin kokemuksia tarjoava. Mutta koska sitä ei osaa oikein kytkeä mihinkään, sen voi tahattomasti lytätä. Tai itsessä saattaa nousta halu päästä äkkiä johonkin tuttuun ja sellaiseen, josta löytää enemmän tai nopeammin tunnistettavia piirteitä ja kerroksia.
Sumu on pilvi, joka on kosketuksissa maahan (lainaus suoraan internetistä)
Usein kyse on jostakin, jota ei voi heti selittää suoraan. Tai, että tässä ei olla menossa tai ei päästä perille suorinta reittiä. tai vaikka oltaisiin ”oikealla polulla” reittiä ei kuitenkaan voi nähdä kunnolla ympäröivän sumun takia.
Sumussa ei näe jälkiä, joita jättää eikä jälkiä, jotka jäävät.
Mitä sitten koen nyt? Mistä tiedän, että tiedänkö että tiedän ja mitä tiedän.
Jos olet sumussa niin mikä pitää suuntaa? Muistiinpanotko vai muisti, kokemukset, jäljet, jotka liike itseen synnyttää, jättää, jotka jäävät?Kuuntelu, itsen ja tois(t)en?
Löytyykö Itseluottamusta? Olen ollut tällaisessa tilanteessa ennenkin, tai vastaavassa, tai että ennenkin on ollut hankalia, uusia, outoja, kyseenalaisia, selittämättömiä, epämääräisiä hetkiä, kohtia, vaiheita, tunnelmia.
Sumussa tanssiminen on liukumista epävarmuuden pehmeässä sylissä ilman kosketuksen tuntua. (Välihuomio: Ah ihanasti voi tulkita ilman kosketuksen tuntuna tai ilman kosketuksen tuntua)
Ennen vanhaan improvisaatio-tilanteissa pudottiin kuoppaan. Joku yrittää jotakin, mutta se ei vie mihinkään. Energia ei kulje. Asiat eivät punoudu. Yrittämisestä saattaa tulla hätiköintiä ja sähläystä, tai lamaantumista. Tai sitten jotain muuta - mitä sumussa tanssimisen taito voi(si) tänään olla?
Kuopat kuitenkin kuuluvat asiaan, taiteeseen, elämään, vuoropuheluun, maailmaan.
Tämä on improvisaatiota, tämä on prosessia, tämä on tuttua tuntematonta, tuntematonta tuttua.
Organisaatiokonsultti Jukka-Pekka Heikkilä korostaa improvisaation ja improvisaatiotaitojen merkitystä. "Painottamalla lopputulosten sijaan tapaa toimia voidaan saavuttaa enemmän. Kaaosta ei kesytetä, mutta rakennetaan parempia tapoja olla vuoropuhelussa kaaoksen kanssa."
Kirjoitus pohjaa alustukseeni Koneen Säätiön Kamarissa
YMPÄRISTÖTANSSIA JA TANSSIYMPÄRISTÖJÄ -
työskentelyä eri konteksteissa -tilaisuus uudessa ma 29.1. 2024
Kaksivuotinen Koneen säätiön myöntämä työskentelyapurahani oli päättymässä tammikuun 2024 lopussa. Oli sopiva hetki vetää yhteen ajatuksia, kokemuksia ja pohdiskeluja niin pitkäkestoisen Vaelluksia lähiössä-projektin tiimoilta kuin laajemmasta kiinnostuksestani tanssitaiteilijana työskentelyyn, usein pysyvämpien näyttämörakenteiden ulkopuolella.
Tilaisuus koostui
- esityksellisestä alustuksestani, jossa puhe-osioita, liikekommentteja ja välispiikkejä
- yhteisestä ajatuskasaumasta (mitä kaikkea nämä teemat herättävätkään?)
- kahvin, teen juomisesta sekä pikkusuolaisen ja makean napostelusta
- yhdessä keskustelemisesta ja ajatusten jakamisesta
Lämmin kiitos kaikille paikalla olleille.
Kiitos Koneen Säätiölle.
Tämä kirjoitus on osa Koneen Säätiön vuosina 2022-23 tukemaa taiteellista työskentelyäni pitkäkestoisessa Vaelluksia lähiöissä-projektissa. Vuonna 2017 käynnistynyt Vaelluksia lähiöissä -projekti syntyi halusta tutkia, löytää, luoda ja kokeilla erilaisia nykytanssin ja taiteellis-liikkeellisten käytäntöjen esille tuomisen ja jakamisen tapoja näyttämökontekstin ja kaupunkikeskustojen ulkopuolella. Projekti osaltaan vahvistaa kaupunginosa-taiteilijuuden käytäntöjä ja nykytanssin sekä ympäristötanssin esille tulemista ja syventämistä Suomessa. Miten nykytanssi/taide tai taiteilija asettuvat lähiöympäristöihin ja enemmän reunoille kuin keskusta-alueille?
Koneen Säätiö myönsi Pia Lindylle henkilökohtaisen työskentelyapurahan vuosiksi 2022-23. Apurahasuunnitelmaan kuului myös Tanssitaiteilijana erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa -teemoista kuten ympäristötanssista, kaupunginosatyöskentelystä ja kaupunginosataiteilijuudesta kirjoittaminen.
Sarja Vaelluksia lähiöissä-projektia pohdiskelevia kirjoituksia ilmestyvät tässä blogissa vuoden 2023 aikana. Tässä linkit sarjan edellisiin kirjoituksiin:
Lähiöt ja kaupungiosat tutkivan tanssin, improvisaation ja omakohtaisen liikkeen ympäristöinä
Vaelluksia lähiöissä - Tracing suburbia-projektin lähtökohtia ja pohdiskelua
Häivähdyksiä muusta - jaettuja sooloprosesseja vuosien 2019-2023 aikana
